Erilaisuuden kohtaaminen aapiskuvituksen kertomana
Jarvis, Paula (2017)
Jarvis, Paula
Lapin yliopisto
2017
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201712181405

Tiivistelmä
Tutkielmassani selvitän, miten aapiskuvitus kertoo vuorovaikutuksesta erilaisuuden kanssa. Erilaisuuden määrittelen tutkielmassa erityispedagogiikan kohteena olevien piirteiden kautta. Kuvan ymmärrän todellisuutta rakentavana representaationa ja vuorovaikutuksen kuvituksen hahmojen välillä tapahtuvana toimintana tai sen puutteena. Aineistonani ovat kolme vuonna 2016 käyttöön otetun Opetussuunnitelman mukaista aapista, Seikkailujen Aapinen, Vilske Aapinen ja Apilatien Aapinen. Aineiston perusteella tutkielma määrittyy oppikirjatutkimukseksi, tutkimusmenetelminäni ovat visuaalinen sisällönanalyysi ja semioottinen kuvan tulkinta.
Aapisen kuvituksessa erilaisuus ilmenee ulkomaalaisuutena, erilaisina kykyinä ja käytöksenä. Vammaisuuden kategoria ei erilaisuuden muotona tullut esille aapisissa lainkaan. Tämä saattaa viestiä siitä, ettei vammaisuus kuulu aapisen esittämään ihanteelliseen yhteiskuntaan tai lapsen maailmaan. Vammaiselle lapselle ei tarjota samaistumisen kohteita, eikä lapsille yleensä mallia vuorovaikutuksesta vammaisen henkilön kanssa.
Ryhmille voidaan löytää hahmoja yhdistäviä vuorovaikutuksen piirteitä erityisesti ominaisuutta esittävien kuvien osalta. Erilaisen käytöksen ja Erilaisen kyvyn -ryhmien osalta vuorovaikutuksessa on havaittavissa samankaltaisuutta, molempia esitetään jonkin verran passiivisen vuorovaikutuksen kautta. Erilaisen kyvyn passiivisuus liittyy syrjään vetäytymiseen tai torjuntaan. Erilaista käytöstä taas määrittelee aktiivisempi torjunta ja tuomitseminen. Sekä Erilaisen kyvyn, että Erilaisen käytöksen kokeman vuorovaikutuksen laatu muuttuu positiiviseksi ja heidän asemansa sosiaalisessa tilanteessa paranee, kun ominaisuutta kehitetään. Kyvyn ja käytöksen erona on ominaisuuden osuus hahmoa käsittelevissä kuvissa. Erilainen käytös ominaisuutena on erittäin merkityksellinen hahmoa määrittelevä tekijä, kyky ei ominaisuutena nouse merkittävään rooliin.
Ulkomaalaisuutta esitetään Vilske Aapisessa päähenkilöiden, sivuhenkilöiden ja taustahenkilöiden kautta. Toisissa aapisissa representaatiot rajoittuvat yksittäisiin taustahenkilöihin, eivätkä muodosta niiden joukossa merkittävää osuutta. Vuorovaikutus ulkomaalaisen kanssa esitetään positiivisen kasvokkaisen kanssakäymisen kautta ja toisten katseen kohteena.

Kokoelmat
- Pro gradut [4124]