Tarkoituksenmukaisuusharkinta osana maankäyttö- ja rakennuslain 23 luvun mukaista poikkeamislupaharkintaa
Etelämäki, Otso (2017)
Etelämäki, Otso
Lapin yliopisto
2017
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201802071028
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201802071028
Tiivistelmä
Maankäyttöön ja rakentamiseen liittyvät aspektit ovat yhteiskunnassa vahvasti läsnä,
ja niitä joudutaan pohtimaan monissa eri tilanteissa. Joskus eteen voi tulla tilanne,
jossa halutaan rakentaa esimerkiksi asemakaavamääräykseen nähden isompi
rakennus. Tällöin voidaan hakea poikkeuslupaa, jonka voimassa olevan maankäyttö- ja
rakennuslain 171 §:n mukaan kunta voi myöntää, mikäli hakija esittää
hakemuksensa tueksi erityisiä syitä.
Tutkimuskohteenani on erityisesti se, kuinka paljon maankäyttö- ja rakennuslain ”voi
myöntää”-muotoilu antaa päätöksentekijälle harkintavaltaa, ja millaiset seikat
rajoittavat tätä harkintavaltaa. Tämän kaltaisen muotoilun on oikeustieteessä todettu
olevan tarkoituksenmukaisuusharkintaa osoittavaa. Harkinnan laajuutta rajoittavat
tärkeimpinä hallinnon oikeusperiaatteet sekä viranomaiselle mm. hallintolaissa
säädetty velvollisuus päätösten perustelemiseen. Pyrin myös luomaan lukijalle kuvaa
siitä, millaisia vaikutuksia päätösvallan siirtymisessä kokonaan kunnille on
poikkeamisharkinnassa. Laki muuttui keväällä 2016 siten, että ELY-keskuksella ei
enää ole missään tilanteessa toimivaltaa poikkeamisesta päätettäessä.
Tutkimusmenetelmä on lainopillinen, eli oikeusdogmaattinen.
Maankäyttö- ja rakennuslaki on luonteeltaan yleislaki, ja sen tavoitteina on mm.
tuoda kaavoitukseen sekä muutoinkin maankäyttöön liittyvään päätöksentekoon avoimuutta sekä ottaa paikalliset asukkaat sekä olosuhteet huomioon
päätöksenteossa. Maankäyttö- ja rakennuslain säännöksiä täydentää maankäyttö- ja
rakennusasetus. Laista poikkeamisen mahdollisuus on nähty tärkeänä
ominaisuutena, vaikkakin lakia säädettäessä tavoiteltiin sitä, että vastedes
maassamme kaavoitus toteutettaisiin joustavasti ja siten, ettei tarvetta
poikkeamiselle olisi. Kuitenkin tarve tälle on olemassa, sillä aina kaavoituksessa ei
onnistuta niin kuin maankäyttö- ja rakennuslakia säädettäessä on suunniteltu,
yhteiskunta kaavan ympärillä kehittyy ja muuttuu, sekä siksi että myös yksilöiden
tarpeet saattavat muuttua ja kehittyä kaavan voimassaoloaikana.
Tärkeimpänä johtopäätöksenä tutkielmassa tullaan siihen, ettei tarkoituksenmukaisuusharkinnan ala ole poikkeamispäätöksenteossa kovinkaan laaja. Se voidaan nähdä jopa varsin olemattomana. Yhteiskunnan ja uskottavan hallinnon kannalta tätä pidetään hyvänä asiana, sillä liiallisen tarkoituksenmukaisuusharkinnan käytön myötä voidaan nähdä riski mielivallasta sekä hallintovaltion suuntaan siirtymisestä oikeusvaltion asemesta.
ja niitä joudutaan pohtimaan monissa eri tilanteissa. Joskus eteen voi tulla tilanne,
jossa halutaan rakentaa esimerkiksi asemakaavamääräykseen nähden isompi
rakennus. Tällöin voidaan hakea poikkeuslupaa, jonka voimassa olevan maankäyttö- ja
rakennuslain 171 §:n mukaan kunta voi myöntää, mikäli hakija esittää
hakemuksensa tueksi erityisiä syitä.
Tutkimuskohteenani on erityisesti se, kuinka paljon maankäyttö- ja rakennuslain ”voi
myöntää”-muotoilu antaa päätöksentekijälle harkintavaltaa, ja millaiset seikat
rajoittavat tätä harkintavaltaa. Tämän kaltaisen muotoilun on oikeustieteessä todettu
olevan tarkoituksenmukaisuusharkintaa osoittavaa. Harkinnan laajuutta rajoittavat
tärkeimpinä hallinnon oikeusperiaatteet sekä viranomaiselle mm. hallintolaissa
säädetty velvollisuus päätösten perustelemiseen. Pyrin myös luomaan lukijalle kuvaa
siitä, millaisia vaikutuksia päätösvallan siirtymisessä kokonaan kunnille on
poikkeamisharkinnassa. Laki muuttui keväällä 2016 siten, että ELY-keskuksella ei
enää ole missään tilanteessa toimivaltaa poikkeamisesta päätettäessä.
Tutkimusmenetelmä on lainopillinen, eli oikeusdogmaattinen.
Maankäyttö- ja rakennuslaki on luonteeltaan yleislaki, ja sen tavoitteina on mm.
tuoda kaavoitukseen sekä muutoinkin maankäyttöön liittyvään päätöksentekoon avoimuutta sekä ottaa paikalliset asukkaat sekä olosuhteet huomioon
päätöksenteossa. Maankäyttö- ja rakennuslain säännöksiä täydentää maankäyttö- ja
rakennusasetus. Laista poikkeamisen mahdollisuus on nähty tärkeänä
ominaisuutena, vaikkakin lakia säädettäessä tavoiteltiin sitä, että vastedes
maassamme kaavoitus toteutettaisiin joustavasti ja siten, ettei tarvetta
poikkeamiselle olisi. Kuitenkin tarve tälle on olemassa, sillä aina kaavoituksessa ei
onnistuta niin kuin maankäyttö- ja rakennuslakia säädettäessä on suunniteltu,
yhteiskunta kaavan ympärillä kehittyy ja muuttuu, sekä siksi että myös yksilöiden
tarpeet saattavat muuttua ja kehittyä kaavan voimassaoloaikana.
Tärkeimpänä johtopäätöksenä tutkielmassa tullaan siihen, ettei tarkoituksenmukaisuusharkinnan ala ole poikkeamispäätöksenteossa kovinkaan laaja. Se voidaan nähdä jopa varsin olemattomana. Yhteiskunnan ja uskottavan hallinnon kannalta tätä pidetään hyvänä asiana, sillä liiallisen tarkoituksenmukaisuusharkinnan käytön myötä voidaan nähdä riski mielivallasta sekä hallintovaltion suuntaan siirtymisestä oikeusvaltion asemesta.
Kokoelmat
- Pro gradut [4081]