Dark pool -markkinapaikkojen ja high frequency -kaupankäynnin regulaatio arvopaperimarkkinoilla
Karsikko, Jukka (2017)
Karsikko, Jukka
Lapin yliopisto
2017
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201802261042

Tiivistelmä
Tutkielmassa perehdytään huippunopean algoritmisen rahoitusvälinekaupankäynnin
(HFT) ja dark pool -markkinapaikkojen menettelyihin, itsesääntelyyn ja sääntelyyn.
Markkinoiden toimintaa ja rakennetta tarkastellaan aluksi konkreettisella tasolla yhdessä
yhdysvaltalaisen sääntelyn kanssa, jonka seurauksena algoritminen kaupankäynti on syntynyt.
HF-kaupankäynnin aiheuttamia rakenteellisia ongelmia ja yhdenvertaisuuden heikkenemistä
markkinoilla tarkastellaan varallisuusoikeudellisessa viitekehyksessä. HF-kaupankäynnin sääntely oli Euroopassa vuosia alkeellista. Viime vuosina sääntelyn tarpeeseen on herätty, ja markkinoiden toiminnan sääntely on siirtynyt ja tulee entistä enemmän siirtymään EU-perusteiseksi, joten EU:n voimassaolevien ja tulevien normien sisältöä käsitellään HF-kaupankäynnin ja dark pool -markkinapaikkojen osalta.
Aineistona on käytetty oikeuskirjallisuutta mahdollisuuksien sallimissa rajoissa. Monet
markkinoiden käytännöt ovat niin teknisiä, että oikeustieteellinen kirjallisuus ei ole huomioinut niiden merkitystä riittävän hyvin. Näiltä osin aineistona on käytetty taloustieteellistä ja tilastotieteellistä tutkimusmateriaalia, sopimusperusteista itsesääntelyä,
talousuutisia sekä yhdysvaltalaista markkinakäytäntöä.
Tutkielman lopuksi ehdotetaan muutoksia markkinoiden rakenteisiin liittyvään sääntelyyn.
Näillä muutoksilla algoritmisen huippunopean kaupankäynnin haitalliset vaikutukset poistuisivat, ja markkinat kehittyisivät yhdenvertaisempaan suuntaan tarjoten kaikille tasapuoliset mahdollisuudet niillä toimimiseen.

Kokoelmat
- Pro gradut [4080]