Oppilaan fyysinen turvallisuus peruskoulussa

Abstract

Perusopetuslain 29 §:ssä on säädetty, että oppilailla on oikeus turvalliseen oppimisympäristöön. Pykälän taustalla on perustuslaissa jokaiselle taattu oikeus turvallisuuteen. Huomattava osa perusopetusta, opetustoimea ja koulurakennuksen turvallisuutta koskevasta lainsäädännöstä löytyy kuitenkin muualta kuin perus- tai perusopetuslaista. Myös kansainvälisesti merkittävä YK:n lapsen oikeuksien sopimus vaikuttaa peruskoulujen turvallisuuden arviointiin.

Turvallisuus voidaan jakaa neljään osa-alueeseen: sosiaalinen, psyykkinen, fyysinen ja pedagoginen turvallisuus. Fyysinen turvallisuus on määritelty perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa koskemaan fyysistä ympäristöä: koulurakennusta luokkahuoneineen, koulupihaa, koulumatkaa sekä oppimateriaalia. Turvallisuuteen voidaankin vaikuttaa jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa, mutta myös käytön aikaisilla ratkaisuilla ja oppilas- ja henkilökunnan sitouttamisella koulurakennuksesta voidaan saada entistä turvallisempi. Vastuu oppimisympäristön turvallisuudesta jakautuukin pääasiassa kunnalle ja kouluille.

Tutkielmassa on nostettu esiin esimerkkitapauksena homekoulut. Suomen koulurakennuskanta on vanhaa, ja ongelmia on esiintynyt jopa 12-18 prosentissa kouluista. Kosteusongelmaan ei kuitenkaan ole kunnolla tartuttu eikä viranomaisten mielestä ole yksiselitteistä näyttöä siitä, että homevaurioituneessa rakennuksessa oleskelusta voi seurata terveydellisiä haittoja. Kosteusvauriota epäillessä kouluissa tehdään yleensä hometutkimus, jonka tuloksena saatava raportti on viranomaisasiakirja. Esiin nostetaan myös kysymys siitä, voivatko koulut kieltäytyä antamasta tietoa hometutkimuksen tuloksista.

Työ on oikeusdogmaattinen tutkimus, jonka tarkoituksena on esitellä oppimisympäristön fyysistä turvallisuutta koskeva olennainen sääntely ja kirjallisuus. Työssä on perehdytty oikeuskirjallisuuden ohella kasvatustieteellisiin tutkimuksiin.