Lasten vapaa-ajan kohtaamispaikat ja toimintatilat digimaailmassa : tutkielma 4.-6. -luokkalaisten lasten digilaitekulttuurisista kertomuksista

Abstract

Suhtautuminen lasten vapaa-ajan digikäyttöön on usein aikuislähtöistä ja negatiivissävytteistä vanhempien, ensisijaisten kasvattajien taholta. Lapset jäävät toimijoina usein näkymättömiin. Tutkimuksessa tarkastelen millaisia 4.-6. -luokkalaisten Pohjois-Suomessa asuvien 10-12 -vuotiaiden lasten omat kulttuuriset digimaailmakertomukset vapaa-ajassa ovat? Laadullinen tutkimusaineisto koostuu 92:sta eläytymismenetelmäkirjoitelmasta. Pro gradu -työn teoreettis-metodologinen perusta on Doreen Masseyn tilan ja paikan teoriassa sekä semioottisen sosiologian ajatuksissa. Keskeisiä ovat Masseyn käsitteet kohtaamispaikka ja toimintatila. Ensisijaisia analyysimenetelmiä ovat teemoittelu ja tyypittely - profilointi. Tuloksia on esitetty vapaa-ajan kohtaamispaikoista ja tekemisistä rakentuneina toimintatilakarttoina. Tutkimuksessa näen lapset aktiivisina toimijoina, vapaa-aikansa parhaina kertojina.

Aineistosta profiloitui vapaa-ajan tekemisten kautta käyttäjätyyppejä. Kertomusten lapset kuvattiin aktiivisina, itsenäisinä toimijoina, joille koti lähialueineen oli merkityksellinen. Digimedian käyttö laajensi lasten vapaa-ajan toimintatilaa, ja osoitti, että fyysisen ympäristön yhteyteen ja rinnalle on muodostunut digitodellisuus, abstrakti ja kokemuksellinen ulottuvuus sosiaaliselle toiminnalle, joka kietoutuu perinteiseen todellisuuteen muuttaen ajan ja tilallisuuden käsityksiä. Semioottisen sosiologian ajatukset tekivät näkyväksi digitilassa olemisen ja tekemisen yhteyttä. Digioleminen näyttäytyi passiivisen olemisen sijaan aktiivisena tekemisenä, johon liitettiin enemmän sallivuutta kuin kieltoja ja ohjeita. Usein digitilaan unohduttiin, jolloin toiminnasta saattoi muodostua ajankäytöllisesti ongelma. Ongelmat ilmenivät opettavaisina tarinoina, digimediasta kirjoittamattomuutena, päähenkilön itsekontrollina, ulkopuolisen kontrolloijan lupina, ohjeistuksina ja kieltoina. Tutkimuksessa kontrolli- ja valtasuhdetarkastelut ulotin yhteiskunnallisten kasvatusinstituutioiden tasolle. Ilmeni, että tarinoiden kirjoittajat ovat sisäistäneet sosiaalistumisprosessissa digikäyttöön liitettyjä yhteiskunnallisten kasvatusinstituutioiden sääntöjä ja normeja.

Digitodellisuus on tullut toimintatiloihimme jäädäkseen synnyttäen pelkoja kaiken uuden tapaan. Digimaailman mahdollistama rajaton digiulottuvuus voitaisiin kuitenkin oppia näkemään kiinteänä, luonnollisena ja merkityksellisenä osana lasten vapaa-ajan toimintatilaa, joka ei poissulje fyysisen toimintatilan merkitystä, eikä lapsen asemaa huolenpitoa, tukea ja ohjaamista kaipaavana toimijana.