Yksilön itsemääräämisoikeus vammaispalvelulain mukaisessa palvelutarpeen arvioinnissa

Abstract

Tässä tutkielmassa selvitetään, miten lainsäädäntö turvaa yksilön itsemääräämisoikeutta vammaispalvelulain mukaisessa palvelutarpeen arvioinnissa. Tutkielman peruslähtökohtana on vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeus. Sitä takaavat sekä kansainväliset ihmisoikeussopimukset että kansallinen perusoikeussäännöstö. Lainoppia metodina käyttäen tutkielmassa muodostetaan normiverkostoa vammaispalvelulain ympärille. Teoreettisen viitekehyksen muodostaa itsemääräämisoikeus oikeudellisena käsitteenä ja lainsäädännön näkökulmasta. Tutkielmassa on käytetty lähteenä lainsäädännön ja hallituksen esitysten lisäksi oikeuskirjallisuutta, oikeuskäytäntöä, sosiaali- ja terveysministeriön sekä terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisuja sekä sosiaalihuollon tutkimuskirjallisuutta.

Tässä tutkielmassa keskitytään sosiaalihuollon palveluprosessin yhteen osa-alueeseen, palvelutarpeen arviointiin. Palvelutarpeen arviointi muodostaa lähtökohdat palvelusuunnitelmalle ja lopulliselle vammaispalvelujen päätöksenteolle. Vammaispalvelulain mukaiseen palvelutarpeen selvittämiseen ovat oikeutettuja kaikki vammaiset henkilöt.

Vammaisten henkilöiden sosiaalipalvelut järjestetään ensisijaisesti sosiaalihuoltolain mukaisesti osana yleistä palvelujärjestelmää. Sosiaalihuoltoon liittyvät päätökset on tehtävä asiakkaan etu huomioon ottaen. Lainsäädännön puolelta ja hallituksen esitysten perusteella itsemääräämisoikeus on huomioitu. Sosiaalihuoltolain keskeisiä tavoitteita ovat asiakaskeskeisyyden vahvistaminen ja asiakkaan tarpeisiin vastaaminen kokonaisvaltaisesti. Myös asiakaslaki vahvistaa sosiaalihuollon asiakkaan itsemääräämisoikeutta. Vammaispalvelulaki täsmentää palvelutarpeen arvioinnin osalta määräaikoja ja vammaisen henkilön oikeutta palvelutarpeen arviointiin. Itsemääräämisoikeuden osalta laintulkinta on tehtävä sosiaalihuoltolain, asiakaslain ja hallintolain mukaisesti.

Vaikka asiakaskeskeisyyden vahvistaminen ja osallisuuden edistäminen ovat lainsäädännön tavoitteita, asiakkaan etu saattaa joutua vastakkain niiden resurssien kanssa, jotka ohjaavat kunnan viranomaista. Asiakkaan mahdollisuudet vaikuttaa omassa palveluprosessissa toteutuvat mikäli lainsäädännön lisäksi sitä takaavat sosiaalihuollon ammattihenkilöt ja kuntien laintulkintalinjaukset.