Vesistön pilaantumisesta aiheutuvien vahinkojen nykyinen korvausjärjestelmä

Abstract

Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella, millainen on nykyinen vesistön pilaantumisesta aiheutuvien vahinkojen korvausjärjestelmä. Teema kohdistuu ennen muuta vahinkojen korvausperusteisiin ja korvattavuuden menettelyllisiin edellytyksiin. Tarkoituksena on havainnollistaa, mitkä seikat vaikuttavat lupaviranomaisen korvausharkintaan ja lisäksi selvittää muutamin esimerkein lupaviranomaisen korvauskäytäntöä. Jotta tutkimuskysymyksiin on pystytty vastaamaan, on ollut tarpeellista selvittää vesistön pilaantumisvahinkojen korvaamiseen liittyvää menettelyä koskevaa ja aineellista normistoa. Tutkielmassa käytetään tutkimusmetodina lainoppia eli oikeusdogmatiikkaa. Siinä on nähtävissä myös hieman empiirisiä piirteitä kvalitatiivisesta tapaustutkimuksesta lupaviranomaisen korvausratkaisujen analyysin muodossa. Ympäristöluvan, toiminnanharjoittajan, ympäristölupaviranomaisen, ympäristövahingon ja vesistön pilaantumisen käsitteet sekä lisäksi virallis- ja samanaikaisuusperiaate, joille vesistöjen pilaantumisesta aiheutuvien vahinkojen korvausjärjestelmä perustuu, saavat ansaitsemansa huomion. Keskeistä tutkielman kannalta on erityisesti ympäristönsuojelulaissa säädetty vahinkotyyppiryhmittely, eli jako luvanmukaisiin, ennen lupa-asian ratkaisua aiheutuneisiin, ennakoimattomiin ja luvasta poiketen aiheutettuihin ja käräjäoikeuden toimivaltaan kuuluviin vahinkoihin. Ympäristövahinkolaki sisältää korvausasiaan sovellettavat aineelliset säännökset, joista korvausharkinnan kannalta mielenkiintoiseksi ovat osoittautuneet syy-yhteyden vaatimus ja sietämisvelvollisuus. Lupaviranomaisen korvausharkinta on suhteellisen väljäsisältöisten normien laillisuusharkintaa. Johtopäätöksenä todetaan, että nykyinen ympäristönsuojelulain korvausjärjestelmä on samankaltainen kuin millainen se oli korvausnormiston sijaitessa vanhassa vesilaissa.