Sovittelu ympäristö- ja luonnonvararikoksissa

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, soveltuvatko rikoslain (RL, 39/1889) 48 ja 48 a lukujen mukaiset ympäristö- ja luonnonvararikokset soviteltaviksi rikosasioiden ja eräiden riita-asioiden sovittelusta annetun lain (rikossovittelulaki, 1015/2005) mukaisessa menettelyssä. Rikossovittelu on nähty erityisen sopivaksi vähämerkityksellisimpiin ja nuorten tekemiin rikoksiin. Tällöin sovittelun funktiona on nähty pääsääntöisesti sen erityisestävä vaikutus. Ympäristörikosoikeudessa keskeisessä asemassa on kuitenkin kollektiivisen oikeushyvän suojaaminen. Tällöin rikoksista määrättävillä rangaistuksilla tulisi nykykäsityksen mukaan olla myös riittävä yleispreventiivinen vaikutus. Rikossovittelulaki sinänsä ei sulje mitään tiettyä rikostyyppiä sovittelun ulkopuolelle. Rikossovittelulain 1 luvun 3 §:n mukaisesti sovittelun käyttämisen ehdottomana edellytyksenä tulee kuitenkin aina pitää sitä, että rikos arvioidaan soviteltavaksi sopivaksi. Arviointi perustuu kokonaisharkintaan. Tutkimuksessa otetaan kantaa siihen, millaisia arviointiperusteita tässä harkinnassa voidaan käyttää ja mistä normistoista niitä voidaan johtaa. Sovittelu ympäristö- ja luonnonvararikoksissa voi tulla kyseeseen vain silloin, kun se voidaan yhdistää kestävällä ja perustellulla tavalla ympäristöoikeuden yleisiin oppeihin ja ympäristöoikeudellisiin ohjauskeinoihin. Tutkimus on menetelmältään yhdistelmä lainoppia ja ihmis- sekä yhteiskuntatieteellistä kirjallisuustutkimusta. Pluralistinen metodi on perusteltu, koska oppina ja menetelmänä rikossovittelun tutkiminen puhtaasti oikeusdogmaattisesta näkökulmasta ei olisi tutkimuksen aiheen kannalta mielekästä. Tämä johtuu siitä, että tosiasiassa rikossovittelussa tunnusmerkistöjen lisäksi suuren merkityksen voivat saada esimerkiksi arvot, asenteet ja tulevaisuuteen suuntautuva harkinta.