Lapsen yksityisyyden suoja suhteessa vanhemman sananvapauteen
Virkkunen, Katariina (2018)
Virkkunen, Katariina
Lapin yliopisto
2018
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201806281283

Tiivistelmä
Tutkielmani käsittelee lapsen yksityisyyden suojaa perusoikeutena erityisesti suhteessa huoltajana toimivaan vanhempaan. Perus- ja ihmisoikeudet kuuluvat lähtökohtaisesti kaikille, mutta eivät ole ristiriidaton kokonaisuus. Tutkielmani käsittelee perusoikeuksien ristiriitaa eli lapsen oikeutta yksityisyyteen, jopa suhteessa omaan vanhempaansa ja toisaalta vanhemman huoltajan roolissa nauttimaa sananvapautta alaikäiseen lapseen kohdistuvissa asioissa.
Tutkimukseni tarkoitus on pohtia alaikäisen oikeutta yksityisyyteen siitä näkökulmasta, onko vanhemmalla oikeus levittää lapsistaan mitä tahansa tietoa, jopa arkaluontoista. Toisaalta huomiota kiinnitetään lapsen osallisuuteen eli siihen onko lapsella oikeus kieltää vanhempiansa levittämästä tietoa. Tutkimusongelman lähestymistavaksi olen valinnut rikosoikeudellisen vastuun eli tutkin vanhemman sananvapauden rajoittamista RL 24:8 §:n yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen näkökulmasta, kun levitettävän tiedon kohteena on alaikäisen yksityiselämän piiri.
Tutkimukseni johtopäätöksenä on se, että lapsen ja huoltajan intressien ollessa ristiriidassa, etusija tulee antaa lapsen oikeuksille ja edulle. Huoltajan oikeudet eivät siten voi olla rajoittamattomat edes suhteessa alaikäisiin lapsiin. Siihen, millaista tietoa huoltaja saa alaikäisestä lapsestaan levittää, ei löydy yksiselitteistä vastausta. Sallittavuus on tapauskohtaisesti ratkaistava ottaen huomioon levitettävän tiedon luonne, levittämisen motiivi sekä lapsen oma tahto. Pääsääntöisesti, mitä henkilökohtaisemmasta ja syvemmälle lapsen yksityiselämään menevästä tiedosta on kysymys, sitä pidättyväisemmin vanhemman tulisi suhtautua tiedon levittämiseen.

Kokoelmat
- Pro gradut [4084]