Kasvatuksen tavoitteet paperilla : diskurssianalyysi lasten ja nuorten kasvatussuunnitelmista

Abstract

Tutkielmassa vastaan kysymykseen millaista sosiaalista todellisuutta kasvatusinstituutioiden kasvatussuunnitelmissa rakennetaan. Kiinnitän tarkastelun erityisesti lasten ja huoltajien osallisuuden rakentumiseen sekä heille diskursseissa asetettaviin subjektipositioihin. Tutkielman aineiston keräsin varhaiskasvatuksen tuottajilta sekä sellaisilta lastensuojelun sijaishuollon tuottajilta, joissa sijaishuolto oli tarkoitettu noin 12-18 -vuotiaille nuorille. Osaksi aineistoani valikoitui kolme lapsikohtaista varhaiskasvatussuunnitelmapohjaa ja neljä lapsen hoito- ja kasvatussuunnitelmapohjaa. Tutkimusotteeni on diskurssianalyyttinen ja aineiston analysoin diskurssianalyysin avulla. Tuloksissa ilmeni, että suunnitelmissa rakentui enemmän lasten ja huoltajien osallisuutta rajaavaa kuin osallisuutta tukevaa diskurssia. Osallisuutta rajaavaksi tekijäksi suunnitelmissa muodostui erityisesti ammattikielen käyttö. Toiseksi rajaavaksi tekijäksi näyttäytyi toimijoille asettuvat subjektipositiot. Lapsi sijoittui lähinnä puheen kohteen positioon. Huoltajien osallisuus ja positiot vaihtelivat asiantuntijan positiosta siihen, ettei huoltajien näkökulmaa huomioitu lainkaan. Kasvatuksen tavoitteet rakentuivat suunnitelmissa myös kasvun tavoitteiksi. Kasvatusta ei voi arvioida ilman, että tulee arvioiduksi myös lapsen kasvua. Lapsen ja nuoren kasvuun liittyvät asiat rakentuivat suunnitelmissa melko samankaltaisiksi, vaikka eri-ikäisten lasten välillä oli myös eroja. Lapsen osallisuus esitetään instituutioiden työtä ohjaavana periaatteena. Käytännön työssä lapsen osallisuutta voisi tukea esimerkiksi ammattikieltä karsimalla, lasten vaihtoehtoisia viestintäkeinoja mahdollistamalla, sekä asettamalla suunnitelmien kysymyksenasetteluissa kaikki toimijat asiantuntijan asemaan. Suunnitelmissa näyttäytyi sekä kasvua määrittelevää että kasvua määrittelemätöntä puhetapaa. Kasvua määrittelevän puhetavan vahvuus oli tavoitteiden linkittyminen konkreettisen arkeen. Samalla se esitti käsitystä normaalista, mikä asettaa aina jotain marginaaliin. Diskursseissa rakentui luokituksia, jotka muodostuivat kasvatuskeskustelua rajaaviksi ja jotka vaikuttavat lasten ja huoltajien identiteettitulkintoihin.