”...olen minä vakituinen, ...mutta en minä Vakituinen ole!”

Abstract

Tutkimukseni tarkoituksena on lisätä ymmärrystä siitä, mitä sesonkityöntekijät matkailualan safarityössä pitävät hyvänä johtamisena ja mikä siinä ehkä on ongelmallista. Johtaminen nähdään tutkimuksessa tekemisenä, käytäntöinä ja prosesseina, joilla toimintaa ja tekemistä ohjataan ja suunnataan. Tutkimuksen haastatteluaineisto on analysoitu sosiaalisen konstruktionismin näkökulman mukaisesti sisällönanalyysillä.

Safarityötä matkailualalla ohjaa toiminnan sesonkiluontoisuus, joka vaikuttaa voimakkaasti työntekemisen käytäntöihin. Mahdollisuutta tulotason maksimointiin tekemällä suuria työtuntimääriä pidettiin hyvänä, samoin mahdollisuutta joustavaan työn tekemiseen sekä monipuolisiin työtehtäviin. Ulkoiset säätelyjärjestelmät ohjaavat työntekemisen käytäntöjä etenkin työehtosopimuksen työaika- ja palkkausmääräysten muodossa, mikä koetaan osin ongelmallisenakin. Freelancetyössä työkeikka on jatkuvasti ”hankittava” myös päivätasolla, mutta työkeikan saamista voi helpottaa muun muassa työntekijän hyvä maine ja erottautuminen. Lähiesimiestyössä kerrottiin arvostettavan hyvää tavoitettavuutta ja helppoa lähestyttävyyttä sekä arvostavaa käyttäytymistä ja kannustamista.

Jotta johtaminen koettaisiin nykyistä parempana, työn tekemiseen kaivataan parempaa ennakoitavuutta niin päivätasolla kuin koko työsuhteen aikana. Myös alan matala palkkataso vaikuttaa merkittävästi sesonkityöntekijöiden halukkuuteen palata seuraavalla kaudella, palkan ei koeta vastaavan safarityön vaativuutta eikä vastuullisuutta. Joustavat työntekemisen käytännöt voivat sopia esimerkiksi opiskeluvaiheessa oleville, mutta saataisiinko toisenlaisilla työntekemisen käytännöillä houkuteltua matkailualan sesonkityöhön myös muita työntekijäryhmiä? Ulkopuolelta katsottuna ”huonon” työn voi työntekijä kuitenkin kokea subjektiivisesti ”hyvänä” riippuen siitä, onko epätyypillisen työn tekeminen työntekijän oma valinta vai seurausta vaihtoehtojen puutteesta.