Mennään seiskalle : oppilaiden kokemuksia alakoulun siirtymämallista
Lesonen, Riikka (2018)
Lesonen, Riikka
Lapin yliopisto
2018
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201810121389

Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkastellaan siirtymää alakoulusta yläkouluun nuorten kokemana. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten oppilaat kokivat alakoulun Mennään seiskalle -siirtymämallin ja miten he kehittäisivät mallinnusta. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään millaisia onnistuneen ja epäonnistuneen siirtymän elementtejä oppilaiden vastauksista on tulkittavissa. Tutkimus on osa Ennaltaehkäisevä monitoimijuus: Osallisuus ja syrjäytymisen ehkäisy osaksi koulujen toimintakulttuuria- hanketta.
Tutkimuksessa tarkastellaan niin siirtymää lapsuudesta nuoruuteen, kuin siirtymää alakoulusta yläkouluun. Siirtymässä keskitytään myös sitä haastaviin ja siihen positiivisesti vaikuttaviin elementteihin. Tutkimusjoukko muodostuu kahtena peräkkäisenä vuonna Mennään seiskalle -mallinnukseen osallistuneista, silloisista 6. luokkien oppilaista (n= 26). Aineisto on kerätty informoiduilla kirjoitelmilla sekä ryhmähaastatteluilla. Tutkimus edustaa fenomenologista tutkimusta, jossa näkökulma on oppilaiden kokemuksissa. Analysoin aineistoni laadullisella sisällönanalyysillä.
Tutkimustuloksien mukaan oppilaat kokivat Mennään seiskalle -mallinnuksen pääosin positiivisesti siirtymään vaikuttaneena asiana. Mallinnuksen koettiin vaikuttaneen kaverisuhteisiin positiivisesti sekä lievittäneen siirtymään liittyviä jännityksen ja pelon tunteita. Osa oppilaista koki mallinnuksen myös neutraaliksi, ei juuri siirtymään vaikuttaneeksi tekijäksi. Oppilaat esittivät mallinnukselle sisällöllisiä ja aikataulullisia kehitysehdotuksia. Oppilaiden vastauksista oli lisäksi tulkittavissa useita onnistuneeseen siirtymään liittyviä elementtejä, kuten positiiviset kaverisuhteet, perheen ja kouluyhteisön tuki sekä yleinen kouluviihtyvyys. Epäonnistuneeseen siirtymään liittyviä elementtejä ei oppilaiden vastauksista juuri ollut tulkittavissa. Osa oppilaista kuitenkin koki motivaationsa ja arvosanojensa hieman laskeneen ja opiskelu tuntui työläämmältä yläkoulussa.

Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4533]