Kansainvälisten korruption vastaisten sopimusten velvoitteet ja niiden toteutuminen Suomen lainsäädännössä

Abstract

Tutkielmassa käsittelen kansainvälisten korruptiosopimusten sisältöä ja tarkastelen sopimusten velvoitteiden toteutumista Suomen lainsäädännössä. Tutkielman aluksi selvitän myös korruption eri muotoja, ilmiön yleisyyttä ja haittavaikutuksia. Lähdeaineistona tutkielmassa on käytetty oikeuskirjallisuutta, lainvalmisteluaineistoa, oikeustapauksia ja erilaisia kansainvälisiä raportteja. Virkamiehen lahjusrikossäännöksillä (RL 40 luku) on vahva kansallinen tausta, ja säännöksiä on sittemmin muutettu kansainvälisiä sopimuksia vastaaviksi. Rikoslaissa on lisäksi säännös lahjusrikkomuksesta (RL 40:3), jolla virkamiehen lahjuksen ottamista säännellään kansainvälisiä vel-voitteita laajemmin. Erityisesti lahjusrikossäännösten sovellettavuus myös ulkomaisiin virkamiehiin on ollut kansainvälisten sopimusten aiheena. Tältä osin Suomen rikoslakia on muutettu useaan otteeseen, ja tuloksena on sopimusten mukainen, mutta melko monimutkainen ulkomaisen viranomaisen määritelmä. Toistaiseksi Suomessa ei ole tuomittu ketään ulkomaista lahjontaa koskevissa tapauksissa. Kansanedustajan lahjusrikossäännökset tulivat vuonna 2002 uutena Suomen rikoslakiin Euroopan neuvoston korruptiosopimuksen voimaansaattamisen yhteydessä. GRECO katsoi Suomessa valitun sääntelytavan sopimuksessa tarkoitettua kapeammaksi, ja säännöstä muutettiin vuonna 2011, jolloin lakiin otettiin myös kansanedustajan lahjusrikosten törkeät tekomuodot. Elinkeinotoiminnan lahjusrikossäännösten (RL 30 luku) soveltaminen on jäänyt vähäiseksi. Lainvalmistelutöistä ilmenee, ettei kansallista tarvetta korruptiorikosten kriminalisoinnin laajentamiselle nähdä, vaan muutokset tehdään kansainvälisten sopimusvelvoitteiden täyttämiseksi. Tämä näkyy esimerkiksi korruptiosopimusten mukaisen vaikutusvallan kauppaamisen kriminalisoinnin valmistelussa.