Euroopan unionin direktiivien vaikutukset yksityisten oikeussubjektien välisissä oikeussuhteissa ja niihin liittyvät oikeusvarmuusongelmat

Abstract

Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan direktiivillä ei sellaisenaan voida luoda velvoitteita yksityiselle oikeussubjektille. Tämä vakiintunut kanta perustuu muun muassa oikeusvarmuuden periaatteelle. Tuomioistuin on lisäksi kehittänyt useita keinoja, joilla varmistaa unionin oikeuden tehokkuus jäsenvaltioissa silloin, kun jäsenvaltio on laiminlyönyt velvoitteensa panna direktiivi täytäntöön asianmukaisesti. Tämä tutkimus pyrkii selvittämään, miten nämä keinot vaikuttavat yksityisten oikeusasemaan, miten hyvin ne ovat sopusoinnussa oikeusvarmuuden periaatteen kanssa ja miten uusi oikeuskäytäntö on selkeyttänyt aikaisemmin epäselvää oikeustilaa.

Pyrkimys yhtäaikaisesti turvata sekä unionin oikeuden tehokkuus, että direktiivin sitovuus pelkästään suhteessa jäsenvaltioon on tuottanut vaikeasti hallittavan oikeustilan, jossa oikeusseuraamuksien ennakoitavuus on vaikeasti hahmotettavissa. Yksityisten välisen oikeusriidan lopputulos voi riippua hyvin hienojakoisesta erittelystä sen suhteen, onko kyse direktiivin itsensä määrittämästä velvoitteesta, vaiko kansallisen oikeuden asettamasta velvoitteesta, jota ilman direktiivin vaikutusta ei olisi ollut. Ongelmat johtuvat osittain siitä, että direktiivi on oikeusinstrumenttina omiaan aiheuttamaan oikeusvarmuusongelmia, mikäli jäsenvaltio on laiminlyönyt sen asianmukaisen täytäntöönpanon.

Uudemmassa oikeuskäytännössä tuomioistuin on luokitellut erityistilanteeksi sen, mikäli kansalliseen oikeuteen vetoaminen estyy direktiivin vaikutuksesta yksityisten välisessä asiassa silloin, kun on kyse teknisten määräysten tiedoksi antamisesta ja niiden hyväksymisen lykkäämisestä.

Tuomioistuin on myös täsmentänyt aikaisemmin epäselvyyttä aiheuttanutta oikeuskäytäntöään, jonka perusteella velvoitteen luominen yksityiselle on vaikuttanut mahdolliselta. Näissä tapauksissa tuomioistuin on lausunut sovellettavien unionin oikeussääntöjen tulkinnasta ilman, että se olisi joutunut tarkastelemaan kysymystä siitä, voidaanko direktiiviin vedota yksityistä vastaan.