Velan vanhentuminen yhteisvelkasuhteissa ja siitä aiheutuva velan vanhentumisesta annetun lain 19 §:n mukainen vastuun hajaantuminen

Abstract

Tämän Pro gradu -tutkielman aiheena on velan vanhentumisesta annetun lain 19 §:n mukainen vastuun hajaantuminen yhteisvelkasuhteissa. Tutkielman tavoitteena on ensin perehdyttää vastuun hajaantumisen sisältöön, soveltamiseen ja merkitykseen. Samalla perehdytään myös Ruotsin oikeuteen vastuun hajaantumisen osalta sekä takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annettuun lakiin, jonka säännökset ovat olleet VanhL 19 §:n taustalla. Lisäksi tarkastellaan osapuolten sopimusvapauden rajoja vastuun hajaantumisen suhteen. Näiden perusteella havaitaan, että vastuun hajaantumisen taustalla vaikuttaa vahvasti velallisen suojaan liittyvät näkökulmat ja velkojan huolenpitovastuu. Velkoja kantaa vastuun, jos hänen laiminlyöntinsä tai muun menettelynsä johdosta joku velallisista vapautuu vastuusta niin, että muiden mahdollisuudet toteuttaa jälkitasausmahdollisuuttaan heikkenevät. Taustoituksen jälkeen tutkielmassa tarkastellaan VanhL 19 §:n suhdetta muihin vapautumisperusteisiin. Tutkielmassa todetaan, että VanhL 19 §:n analoginen soveltaminen muihin vapautumisperusteisiin on mahdollista tiettyjen edellytysten täyttyessä. Edelleen tutkielmassa tarkastellaan asfalttikartellitapauksien yhteydessä ilmennyttä vastuun hajaantumisen soveltamisalaan liittyvää ongelmaa. Tutkielman kirjoittamishetkellä on ollut epäselvää, voiko vastuu hajaantua tilanteessa, jossa yhteisvastuullisuudesta ei ole sovittu tai määrätty tuomiolla ennen väitettyä hajaantumisajankohtaa. Tutkielmassa todetaan, että velallisen suojan tehokkaan toteutumisen vuoksi vastuun hajaantuminen tulisi olla mahdollista, vaikka yhteisvastuusta ei ole sovittu tai määrätty tuomiolla aiemmin. Lopuksi tutkielmassa pohditaan vastuun hajaantumisen väittämistaakkaan ja viranomaisen selonottovelvollisuuteen liittyviä kysymyksiä. Koska vastuun hajaantuminen on niin kiinteästi liitännäinen velan vanhentumiseen, on tutkielmassa katsottu, että vastuun hajaantumista voidaan tämän kysymyksen osalta arvioida VanhL 18 §:n oikeusohjeen valossa. Tämän oikeusdogmaattisen tutkielman lähdeaineistona on hyödynnetty pääasiallisesti velvoiteoikeudellista sekä insolvenssioikeudellista kirjallisuutta ja oikeuskäytäntöä. Tutkielma perustuu suomalaiseen oikeuskirjallisuuteen ja oikeuskäytäntöön lukuun ottamatta Ruotsin preskriptionslagenia käsitteleviä kohtia, joissa on hyödynnetty ruotsalaista lähdeaineistoa.