Kulujen vähennyskelpoisuus hyötykonfiskaatiossa erityisesti ympäristörikosten näkökulmasta

Abstract

Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää hyötykonfiskaation ja ympäristörikosoikeuden välistä suhdetta sekä erilaisten kuluerien vähennyskelpoisuutta, kun lasketaan rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn määrää erityisesti rikoslain (RL, 19.12.1889/39) 48 luvun mukaisissa ympäristörikostapauksissa. Rikoshyödyn menettämisseuraamuksen tarkoituksena on estää rikoksen taloudellinen kannattavuus. Koska ympäristörikoksen tekemiseen liittyy tyypillisesti taloudellinen intressi, tulee rikoshyödyn menettämisen olla ympäristörikostapauksissa tehokas ja vaikuttava rikosoikeudellinen seuraamus.

Tutkielman pääasiallisena metodina käytetään lainoppia. Oikeuskäytäntöä on kuitenkin hyödynnetty tavanomaista laajemmin myös alioikeuskäytännön muodossa, mikä tuo tutkielmaan hieman empiirisiä piirteitä. Tämä on perusteltua, sillä rikoslaissa ei ole säädetty rikoshyödyn laskentatavasta, vaan laskentatapaan vaikuttavat seikat ovat muotoutuneet lainvalmisteluaineiston, oikeuskirjallisuuden ja etenkin oikeuskäytännön perusteella. Tutkielmassa kuvataan ympäristörikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn laskemista koskeva prosessi aina hyödyn syntymisestä sen lopullisen määrän määrittämiseen. Rikoshyödyn lopullisen määrän laskemiseen ympäristörikoksissa kuuluu rikokseen mahdollisesti liittyvien kuluerien vähennyskelpoisuuden arviointi. Ympäristörikoksiin liittyy sekä vähennyskelpoisia että vähennyskelvottomia kulueriä. Kuluerän luonteeseen vaikuttaa kuluerän ja rikoksen syyyhteys sekä menettely, jolla kuluerä on aiheutettu.

Erityisesti ympäristörikoksiin liittyvänä erilliskysymyksenä tarkastellaan ennallistamisen ja hyötykonfiskaation välistä suhdetta. Sitä koskeva doktriini on muodostunut hajanaiseksi ja nykyisen oikeusjärjestyksen perusteella on vaikea antaa yksiselitteistä tulkintasuositusta siitä, miten ennallistamisesta johtuvat kulut tulee huomioida hyötykonfiskaatiossa. Kulujen vähennyskelpoisuutta arvioitaessa on joka tapauksessa varmistettava, että hyötykonfiskaatioon vaikuttava seuraamuskokonaisuus ei johda menettämisseuraamuksen muodostumiseen rangaistuksen luonteiseksi, ja että vastaaja ei toisaalta hyödy rikoksestaan ympäristön kustannuksella.