Kohtuuton rasitus -kriteeri eläinsuojan ympäristölupaharkinnassa

Abstract

Tutkielman tarkoitus on antaa tulkintasuositus YSL 49.1 §:n 5) kohdalle, kun sitä sovelletaan eläinsuojan ympäristölupaharkinnassa yhtenä luvan myöntämisen edellytyksenä. Säännöksessä asetetaan ympäristöluvan myöntämisen edellytykseksi, ettei hakemuksen mukaisesta toiminnasta aiheudu kohtuutonta rasitusta toiminnan naapurikiinteistöille. Tutkimuksessa keskitytään vain rasitukseen, jota aiheutuu eläinsuojan toiminnasta hajuhaitan muodossa toiminnan naapurikiinteistöille. Tutkimuksessa eläinsuojalla tarkoitetaan sikaloita, karjatiloja, siipikarjatiloja ja turkistarhoja. Tutkimuksen tutkimuskysymys on, että milloin eläinsuojan toiminnasta hajuhaitan muodossa naapurikiinteistölle aiheutuva rasitus muodostaa luvan myöntämisen esteen eli rasitus muodostuu kohtuuttomaksi. Tutkimuksessa esitetään väite, jonka mukaan kohtuuton rasitus -kriteeriä on konkretisoitu eläinsuojan ympäristölupaharkinnassa arvioimalla toiminnan sijoituspaikan soveltuvuutta hakemuksen mukaiselle toiminnalle, vertaamalla hakemuksen mukaista toimintaa alueen kaavassa varattuun käyttötarkoitukseen, arvioimalla lupapäätöksen lupamääräyksien tehokkuutta hajuhaitan vähentämisessä, oikeusperiaatteiden avulla ja ympäristöhallinnossa annettuja ohjeistuksia hyödyntämällä. Kotieläintilojen osalta sovelletut oikeusperiaatteet ovat varovaisuusperiaate, aikaprioriteettiperiaate, passiviteettiperiaate, BAT-periaate ja BEP-periaate. Turkistarhojen lupaharkinnassa on sovellettu kaikkia muita edellä mainittuja oikeusperiaatteita paitsi BAT-periaatetta ja BEP-periaatetta. Esitetyn väitteen paikkaansapitävyyttä tutkitaan käyttämällä metodina lainoppia eli oikeusdogmatiikkaa. Tutkimuksen aineisto koostuu virallislähteistä, oikeuskirjallisuudesta, tuomioistuinten ratkaisuista ja viranomaislähteistä. Tutkimuksen johtopäätös on, että esitetty väite on tosi.