Merkityksellistä : hyvän elämän kehyksiä
Tolonen, Leena (2019)
Tolonen, Leena
Lapin yliopisto
2019
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019042613362

Tiivistelmä
Tutkielmassa tuodaan esille, mistä elementeistä hyvä elämä tutkimusten mukaan rakentuu: yhteenkuuluvuus, tunne kyvykkyydestä, vapaaehtoisuus sekä hyvän tekeminen tuovat kokemuksen elämän merkityksellisyydestä. Tähän liittyy olennaisesti omien vahvuuksien tunnistaminen sekä oman elämän tavoitteet ja unelmat. Nuoruudessa rakennetaan identiteettiä ja vahvuudet toimivat tässä tärkeänä pohjana.
Tarkoituksena oli selvittää, millaisia merkityksiä nuorelle syntyy, kun vahvuuksia ja unelmia työstetään kuvataiteellisesti ja millä tavalla hyvän elämän elementit näkyvät nuoren taiteessa, teksteissä ja puheissa. Tässä tutkielmassa taidekasvatusprojekti toteutettiin peruskoulun yläluokkien erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa. Peruskoulussa tapahtuvaa taidekasvatusta on tutkittu vähän muun muassa oppilaan omista kokemuksista käsin.
Taideperustaisen tutkimuksen tuloksista voi päätellä, että kuvataidekasvatuksella on merkittävästi annettavaa vahvuuksien tunnistamiseen ja tavoitteiden ja unelmien selkiintymiseen. Oppilaiden tuotoksissa ja puheissa hyvän elämän elementit tulivat esille. Vahvuuksien tunnistamista ja hyödyntämistä korostetaan peruskoulun opetussuunnitelmassa. Vahvuuksiin tähtäävä toiminta johtaa hyvän elämän lähteille. Kuvataidekasvatus voi merkittävällä tavalla tukea tätä kehitystä.

Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4537]