Esitutkinnassa hankitun tunnustuksen hyödyntäminen näyttönä

Abstract

Tutkielmani käsittelee tunnustuksen hankkimiseen vaikuttavaa sääntelyä ja periaatteita ja sitä, miten sääntely vaikuttaa esitutkinnassa hankitun tunnustuksen hyödyntämiseen ja näyttöarvon muodostumiseen oikeudenkäynnissä.

Tutkielma on lainopillinen tutkimus, jonka aineistona käytetään lakitekstiä, lain esitöitä, oikeuskäytäntöä ja oikeuskirjallisuutta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuilla on erityisen suuri merkitys.

Käsittelen ensiksi tunnustuksen termistöä ja käsitteitä. Toiseksi keskitytään esitutkintaan ja erityisesti sen tunnustuksen hankkimista ohjaaviin säädöksiin ja periaatteisiin. Tutkielman toisessa pääosiossa selvitän tunnustuksen hyödyntämiskieltoon asettamista ja tunnustuksen arviointia näyttönä. Tutkielman loppuun olen ottanut osion, jossa käsittelen, miten Yhdysvaltojen oikeusjärjestys käsittelee tunnustuksessa esiintyviä luotettavuus- ja oikeusturvaongelmia. Lopuksi pohdin esille tulleita ongelmia ja vertailen lyhyesti oikeusjärjestysten eroja.

Tunnustuksen hankintaa ja epäillyn oikeusturvaa säädellään Suomessa pitkälti ihmisoikeusvaatimusten mukaisesti. Ihmisoikeuksien ja kansallisen lainsäädännön vaatimukset esitutkintaviranomaisilta edellyttävät, että jo esitutkinnassa tulisi enenevässä määrin ottaa huomioon todistelun vaatimukset.

Hyödyntämiskiellon soveltaminen on nykyisen lainsäädännön pohjalta osittain epäselvää sen suhteen, miten suhtaudutaan itsekriminoinnisuojan loukkauksiin verrattuna hyödyntämiskiellon yleissäännöksen tilanteeseen. Sääntely on osittain ongelmallista myös tilanteessa, jossa punnitaan tunnustuksen riittävyyttä syyksilukevaan ratkaisuun. Epäillyn oikeusturva on toteutettu erityisesti peruutettujen tunnustusten osalta oikeuskäytännössä tehokkaasti, mutta sääntely voi mahdollistaa väärinkäytön vähäisten rikosten osalta.