Rikosoikeudellinen osallisuusoppi Suomessa - kehittämisajatuksia suomalaisen osallisuusjärjestelmän ja ruotsalaisen myötävaikuttamisjärjestelmän välisten erojen pohjalta
Rautasalo, Heini (2019)
Rautasalo, Heini
Lapin yliopisto
2019
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019052116318
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019052116318
Tiivistelmä
Tutkimuksen aiheena on rikosoikeudellinen osallisuusoppi Suomessa. Tutkimuksessa käsiteltäviä osallisuusmuotoja ovat välittömän yksin tekemisen lisäksi rikoskumppanuus, välillinen tekeminen, yllytys ja avunanto. Koska päähuomio on perinteisissä osallisuusmuodoissa, sellaiset erityiskysymykset, kuten osallisuuden lähi-instituutiot ja oikeushenkilön puolesta toimineen rangaistusvastuu, rajataan tutkimuksen ulkopuolelle. Näkökulmaa suomalaiseen osallisuusjärjestelmään haetaan ruotsalaisesta myötävaikuttamisopista. Oikeuslähteinä käytetään perinteiseen tapaan lakia, esitöitä, oikeuskirjallisuutta ja oikeuskäytäntöä. Tutkimus on oikeusdogmaattinen työ, jossa hyödynnetään oikeusvertailevaa materiaalia.
Suomalaisen osallisuusjärjestelmän osallisuusmuotoja käsitellään yksitellen, minkä jälkeen esitellään ruotsalaisen myötävaikuttamisjärjestelmän vastaavat myötävaikuttamismuodot. Tavoitteena on nostaa esiin suomalaisen osallisuusjärjestelmän ja ruotsalaisen myötävaikuttamisjärjestelmän välisiä keskeisimpiä eroja siten, että suomalaiseen osallisuusoppiin voidaan esittää kehittämisajatuksia, joista voidaan jatkaa keskustelua muissa yhteyksissä. Eroja ja kehittämisajatuksia pohditaan lain sisäisten ja ulkoisten vaatimusten näkökulmista.
Suomalainen osallisuusoppi ja ruotsalainen myötävaikuttamisoppi ovat eri aikakausien oikeustieteen tuotteita, mikä näkyy muun muassa siinä, että kotimaisessa oikeudessa tehdään selvärajaisempi ero eri osallisuusmuotojen välille kuin ruotsalaisessa myötävaikuttamisjärjestelmässä. Suomalainen osallisuusratkaisu täyttää ruotsalaista vertailukohtaansa paremmin legaliteettiperiaatteen asettamat vaatimukset esimerkiksi säännösten täsmällisyydestä ja kirjoitetusta laista, joskin myös suomalaisessa rikosoikeustieteessä voisi olla tarpeen kohdistaa lisää tutkimusta osallisuuskysymyksiin. Suomessa ja Ruotsissa on myös omaksuttu erilaiset aksessorisuusratkaisut, jotka määrittävät varsinaisen osallisuusvastuun soveltamisrajoja. Ruotsalainen malli on lievempi kuin suomalainen, mikä näkyy varsinaisen osallisuusvastuun laajempana ja joustavampana sovellettavuutena ja välillisen tekemisen konstruktion vähentyneenä merkityksenä. Tutkimuksessa argumentoidaan suomalaisen aksessorisuusratkaisun lieventämisen puolesta. Aksessorisuuden lieventämisen seurauksena yllytys- ja avunantovastuun soveltamisalat laajenisivat ja välillisen tekemisen soveltamisala puolestaan kapenisi. Osallisuusjärjestelmä vastaisi nykyistä paremmin ennen kaikkea lain ulkoisia vaatimuksia, mutta myös lain sisäisiä vaatimuksia, kuten yksinkertaisuutta ja todistettavuutta – legaliteetista tinkimättä.
Suomalaisen osallisuusjärjestelmän osallisuusmuotoja käsitellään yksitellen, minkä jälkeen esitellään ruotsalaisen myötävaikuttamisjärjestelmän vastaavat myötävaikuttamismuodot. Tavoitteena on nostaa esiin suomalaisen osallisuusjärjestelmän ja ruotsalaisen myötävaikuttamisjärjestelmän välisiä keskeisimpiä eroja siten, että suomalaiseen osallisuusoppiin voidaan esittää kehittämisajatuksia, joista voidaan jatkaa keskustelua muissa yhteyksissä. Eroja ja kehittämisajatuksia pohditaan lain sisäisten ja ulkoisten vaatimusten näkökulmista.
Suomalainen osallisuusoppi ja ruotsalainen myötävaikuttamisoppi ovat eri aikakausien oikeustieteen tuotteita, mikä näkyy muun muassa siinä, että kotimaisessa oikeudessa tehdään selvärajaisempi ero eri osallisuusmuotojen välille kuin ruotsalaisessa myötävaikuttamisjärjestelmässä. Suomalainen osallisuusratkaisu täyttää ruotsalaista vertailukohtaansa paremmin legaliteettiperiaatteen asettamat vaatimukset esimerkiksi säännösten täsmällisyydestä ja kirjoitetusta laista, joskin myös suomalaisessa rikosoikeustieteessä voisi olla tarpeen kohdistaa lisää tutkimusta osallisuuskysymyksiin. Suomessa ja Ruotsissa on myös omaksuttu erilaiset aksessorisuusratkaisut, jotka määrittävät varsinaisen osallisuusvastuun soveltamisrajoja. Ruotsalainen malli on lievempi kuin suomalainen, mikä näkyy varsinaisen osallisuusvastuun laajempana ja joustavampana sovellettavuutena ja välillisen tekemisen konstruktion vähentyneenä merkityksenä. Tutkimuksessa argumentoidaan suomalaisen aksessorisuusratkaisun lieventämisen puolesta. Aksessorisuuden lieventämisen seurauksena yllytys- ja avunantovastuun soveltamisalat laajenisivat ja välillisen tekemisen soveltamisala puolestaan kapenisi. Osallisuusjärjestelmä vastaisi nykyistä paremmin ennen kaikkea lain ulkoisia vaatimuksia, mutta myös lain sisäisiä vaatimuksia, kuten yksinkertaisuutta ja todistettavuutta – legaliteetista tinkimättä.
Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4513]