Osallistuminen järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan

Abstract

Järjestäytynyt rikollisuus on jatkuvasti lisännyt vaikuttavuuttaan niin kansainvälisellä kuin kansallisellakin tasolla ja se luetaan jo yhdeksi EU:n suurimmista turvallisuusuhista. Suomessakin järjestäytyneiden rikollisryhmien määrä on 2000-luvulla kaksinkertaistunut. Täällä toimii rikollisorganisaatioita, joilla on vahva liityntä kansainvälisiin kattojärjestöihinsä, jotka ovat maailman suurimpia rikollisjärjestöjä. Järjestäytyneiden rikollisryhmien tyypillisimmät laittomuudet liittyvät huumausainekauppaan, veropetoksiin, omaisuusrikoksiin sekä ase- ja ihmiskauppaan. Maisteritutkielmani keskittyy tutkimaan sitä, miten järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta säädetään Suomen rikoslaissa ja kuinka onnistunutta lainsäädäntö on. Erityisesti tarkastelen aihetta niin kutsuttujen liivijengien osalta. Järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen voi tulla arvioiduksi rikoslain perusteella kolmella eri tavalla: rangaistuksen koventamisperusteena (rikoslain 6 luvun 2 momentin 2 kohta), omana kriminalisoituna tunnusmerkistönään (rikoslain 17 luvun 1 a §) tai tiettyjen rikosten kvalifioimisperusteena. Työssäni tarkastelen sitä, kuinka tämä järjestäytynyttä rikollisuutta koskeva lainsäädäntö on Suomessa kehittynyt ja miten kansainväliset sopimusvelvoitteet ovat siihen vaikuttaneet. Käyn läpi järjestäytyneitä rikollisryhmiä koskevaa oikeuskäytäntöä ja pyrin sitä kautta tarkastelemaan nykylainsäädännön ongelmakohtia, joista yksi selkeimpiä on rikoslain 17 luvun 1 a §:n osallistumiskriminalisoinnin huomattavan vähäinen soveltaminen tuomioistuimissa. Lisäksi tutkin mahdollisuutta kriminalisoida järjestäytyneen rikollisryhmän jäsenyys ja voisiko järjestäytyneisiin rikollisryhmiin liittyviä yhdistyksiä lakkauttaa yhdistyslain 43 §:n nojalla hyvän tavan vastaisina. Jäsenyyskriminalisointia tarkastelen erityisesti suhteessa kriminalisointiperiaatteisiin. Tutkielmani lopputulos on, että nykyinen ilmiötä käsittelevä lainsäädäntö ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Jäsenyyskriminalisointi ei todennäköisesti olisi kuitenkaan kovin vaikuttava keino puuttua järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Todennäköisempänä vaihtoehtona on pidettävä jengien kieltämistä yhdistyslain perusteella. Kaikista toimivimpana ja luultavasti rikoslain 17 luvun 1 a §:n soveltamista eniten lisäävänä keinona pitäisin kuitenkin päärikosedellytyksen poistamista. Sääntelyn kehittäminen on kaikkinensa erittäin tärkeää, koska järjestäytyneen rikollisuuden odotetaan tulevaisuudessa vain jatkavan laajentumistaan ja sen piirissä tehtävien rikosten odotetaan muuttuvan entistä vakavammiksi.