Saamenkielisen partioryhmän perustaminen Lappiin: Etnografinen tapaustutkimus
Päivinen, Paula (2019)
Päivinen, Paula
Lapin yliopisto
2019
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019061820944

Tiivistelmä
Tämä tutkimus on tapaustutkimus saamenkielisen partiotoiminnan käynnistämistä. Saamenkielinen harrastustoiminta on hyvin merkityksellistä kielen ylläpitämisen kannalta. Aikaisempaa tutkimusta saamelaisten harrastamisesta ei ole juurikaan tehty. Tutkimus on tehty osana Lapin partiolaisten saamepartiohanketta. Vapaaehtoistyö on muuttumassa hankepainotteisemmaksi. Tästä huolimatta hankkeiden onnistumisen tai epäonnistumisen syitä ei ole tutkittu. Näin ollen tämä tutkimus tarjoaa uutta tietoa sekä saamelaisista että vapaaehtoistyöstä.
Tutkimus on etnografinen tutkimus. Pääaineistona on tutkijan päiväkirja. Lisäksi kaikki hankkeen aikana tuotettu materiaali on ollut osana tutkimusaineistoa. Koska tutkittava yhteisö on hyvin pieni, on tutkittavien anonymiteetin takia tutkimuksesta jätetty pois kaikki tunnistetiedot. Yksi hankkeen keskeinen teema on ollut kulttuurisensitiivisyys. Hankkeessa eri kulttuurit ovat kohdanneet ja niiden välille on muodostunut konflikteja. Kulttuurisensitiivisellä otteella näistä konflikteista on selvitty.
Tämän tutkimuksen perusteella saamepartion hankkeen voi jakaa kolmeen vaiheeseen, jotka ovat orientoitumisvaihe, toimintavaihe ja saamepartiohankkeen lopputulema. Jako vaiheisiin on kuitenkin keinotekoinen, sillä kehittämistyö eteni prosessin omaisesti.

Kokoelmat
- Pro gradut [4080]