Työntekijän lähettäminen siirtohinnoiteltavana liiketoimena

Abstract

Työntekijän lähettäminen kahden etuyhteysyrityksen välillä aiheuttaa tavallisesti ylimääräisiä kustannuksia ainakin toiselle etuyhteysyritykselle työntekijälle maksettavan rahapalkan lisäksi. Siirtohinnoittelun kannalta kriittistä asiassa on se, kuinka kustannukset allokoidaan lähettäjän ja käyttäjäyrityksen kesken ja missä määrin näillä yrityksillä on taloudellinen intressi henkilöstön rajat ylittäviin siirtoihin. Työntekijän lähettämisestä aiheutuvien kustannusten jaon on nimittäin tapahduttava markkinaehtoperiaatteen mukaisesti. OECD:n siirtohinnoitteluohjeisiin lisättiin BEPS-hankkeen tuloksena vuonna 2014 tulkintaohjeet markkinaehtoperiaatteen soveltamisesta työvoimaa koskien. Sikäli kuin on mahdollista määritellä erikoistyövoiman luomat edut tai haitat verrattuna työntekijöihin sellaisessa yrityksessä, joka on osallisena vastaavanlaisissa liiketoimissa, voidaan vertailukelpoisuuden oikaisuja tehdä vastaamaan koulutetun työvoiman vaikutusta tuotteiden ja palvelujen markkinaehtoisiin hintoihin. Saksan veroviranomaiset ovat julkaisseet ohjeet työntekijöiden lähettämisen kustannusten jaosta vuonna 2001. Lähtökohtana ohjeissa on se, että jos komennukseen liittyvät kulut on jaettu epäasianmukaisella tavalla, ts. ei ole noudatettu molempien asianomaisten yritysten etuja, verovelvollisen tuloja on korjattava sovellettavien verosäännösten mukaisesti. Jos toisesta konserniyhtiöstä siirrettävän työntekijän työskentelyssä on kyse komennuksesta, sen osallisina olevien konserniyhtiöiden välillä maksettavan korvauksen on oltava markkinaehtoinen. Tutkielmassa vastataan kysymykseen siitä, miten siirtohinnoittelusäännöksiä sovelletaan työvoiman siirtämisestä aiheutuviin kustannuksiin tai lähettämisen johdosta syntyviin tuloihin, kuinka työvoiman vero-oikeudellisesti hyväksyttävä siirtohinta määritellään ja mitkä säännökset sitä koskevat.