Lapsen mielipiteen selvittäminen ja lapsen oikeus tulla kuulluksi lastensuojeluasiassa

Abstract

Tutkielma käsittelee lapsen oikeutta tulla kuulluksi ja lapsen mielipiteen selvittämistä lastensuojeluasiassa. Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artikla velvoittaa sopimusvaltiot takaamaan lapselle oikeuden ilmaista näkemyksensä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Lapsen näkemykset on myös otettava huomioon päätöksenteossa lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Lisäksi lapselle on annettava erityisesti mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevassa oikeudellisessa ja hallinnollisessa asiassa joko suoraan tai edustajan tai asianomaisen toimielimen välityksellä kansallisen lainsäädännön menettelytapojen mukaisesti. Sopimus ei erottele lapsen mielipiteen selvittämistä ja oikeutta tulla kuulluksi. Suomessa näin on toimittu, sillä mielipide on lähtökohtaisesti selvitettävä kaiken ikäisiltä lapsilta, mutta lapsen oikeus tulla kuulluksi lastensuojeluasiassa on rajattu koskemaan 12 vuotta täyttäneitä lapsia. Suomi onkin vastoin komitean suositusta sisällyttänyt lainsäädäntöön ikärajoja koskien lapsen oikeutta tulla kuulluksi. Lapsen kuuleminen ei ole yksiselitteistä, sillä huomioon tulee ottaa muitakin seikkoja kuin lapsen kuulluksi tulemisen toteutuminen. Vaikka lapsen osallisuus ja vaikuttamismahdollisuus itseään koskevassa asiassa on suojattu lapselle perus- ja ihmisoikeutena, näitä oikeuksia joudutaan joskus rajoittamaan. Rajoituksia voidaan tehdä kuitenkin vain poikkeuksellisesti. Tällainen rajoitustoimenpide on harkittava tarkasti ja sitä koskeva päätös on perusteltava. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkä ikäisellä lapsella on tosiasiassa oikeus ilmaista mielipiteensä ja tulla kuulluksi lastensuojeluasiassa sekä mihin lainsäädännössä asetetut kuulemisen ikärajat perustuvat. Tutkielmassa yhdistyy lainopillinen ja oikeusvertaileva metodi, sillä tutkielmassa käydään läpi myös sitä, kuinka lapsen oikeus tulla kuulluksi toteutuu Ruotsissa ja Norjassa. Tärkeimpänä johtopäätöksenä tämän osalta päädytään siihen, että Norjan lainsäädäntö on pitkälti linjassa lapsen oikeuksien sopimuksen kanssa. Suomen osalta johtopäätöksenä on se, että lapsen kuulemista koskeva ikärajasääntely on periaatteessa perusteltua lapsen suojelun ja lapsen edun kannalta. Alle 12-vuotiaan mielipiteen selvittäminen ei kuitenkaan toteudu tuomioistuimissa, vaan lapsen mielipide välittyy tuomioistuimelle ainoastaan sosiaaliviranomaisen tekemien kirjallisten merkintöjen kautta. Siten ikärajasääntelyä olisi tarkoituksenmukaista tarkistaa, jotta kaiken ikäisillä lapsilla olisi mahdollisuus tulla kuulluksi suoraan häntä koskevassa asiassa.