Työehtosopimusten yleissitovuus palkanmuodostuksen instrumenttina Suomessa - sääntelyteoreettinen tutkimus

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan työehtosopimusten yleissitovuussääntelyn sisältöä sekä oikeusideologista taustaa, ja vertaillaan niitä nykymuotoisen oikeustaloustieteen lähtökohtiin. Tutkielmassa pääasiallisesti sovellettava tutkimusmetodi on positiivinen sääntelyteoria, mutta myös muita metodeja sovelletaan. Vertailua helpottamaan tarkastellaan myös historiallisen institutionaalisen oikeustaloustieteen mukaisia näkemyksiä työoikeudelliseen sääntelyyn liittyen. Tutkielmassa havaitaan työehtosopimusten yleissitovuuden kehittyneen pariteettiperiaatteeksi kutsutun ideologian pohjalta, kun taas tehokkuuden tarkastelu pohjautuu taloustieteen uusklassisen koulukunnan periaatteisiin. Yleissitovuussääntelyä tarkastellaan tutkielmassa kolmen taloustieteessä kehitetyn kollektiivisen sopimisen teorian avulla. Nämä ovat niin kutsuttu monopolimalli, right-to-managemalli sekä tehokkaan sopimisen malli. Tutkielmassa esitetään, että yleissitovuussääntely toimii monopolimallin tavoin, vaikka yleistä kollektiivista sopimista tarkasteltaessa monopolimallia voidaan pitää liian yksinkertaistavana. Näin havaitaan, että nykymuotoista yleissitovuussääntelyä ei voida pitää oikeustaloustieteen tarkoittamalla tavalla tehokkaana. Työehdoista sopimisen siirtäminen tapahtumaan yrityskohtaisesti voisi mahdollistaa siirtymisen sekä työnantajille että työntekijöille hyödyllisempään tehokkaan sopimisen malliin. Tutkielmassa tarkastellaan työehdoista sopimista kokonaisuutena Ruotsin ja Saksan lainsäädännössä. Molemmissa valtioissa työehdoista sopiminen on hajautuneempaa kuin Suomessa, ja yrityskohtaisesti tapahtuvalla sopimisella on suurempi rooli. Laajempaa yrityskohtaista sopimista ovat Suomessa ehdottaneet muun muassa Suomen Yrittäjät ja Keskuskauppakamari, joiden esittämiä sääntelyn muutosehdotuksia käsitellään tutkielmassa.