Matkailutyön performatiivisuuden rakentuminen : diskurssianalyysi työpaikkailmoituksista
Vikholm, Emma-Sofia (2019)
Vikholm, Emma-Sofia
Lapin yliopisto
2019
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019081023864

Tiivistelmä
Työ- ja elinkeinoministeriön matkailun toimialaraportin mukaan työelämä on muuttunut: matkailutyöntekijöiltä edellytetään enemmän moniosaamista ja kykyä sopeutua muuttuviin tilanteisiin. Rekrytointiongelmat ovat yleistyneet viime vuosien aikana ja erityisesti osaavan työvoiman saatavuus on osoittautunut matkailuyritysten kasvun esteeksi. (Työ- ja elinkeinoministeriö, 2019.)
Matkailutyöhön liittyvä aiempi tutkimus voidaan jäsentää kolmeen päälinjaan: työmarkkinoiden, matkailutyön paikallisten vaikutusten sekä työn tekemisen ja kokemisen muuttuneen luonteen tutkimukseen (Veijola, Hakkarainen & Nousiainen, 2013). Tutkielmani asettuu näistä jälkimmäiseen, eli osana keskustelua uudesta työstä. Tutkimuksen yleisenä tavoitteena on ottaa selvää, että millaisia ominaisuuksia edellytetään osaavalta matkailualan työvoimalta nykypäivänä.
Teoreettinen viitekehys rakentuu Soile Veijolan & Eeva Jokisen (2008) lanseeraaman Hostessing Society -käsitteen avulla, joka nojaa feministisiin teorioihin uudesta työstä (Adkins, 2005, Butler, 1990). Hostessing Society kuvaa työn nykyistä yhteiskunnallista järjestystä, jossa sukupuoli nähdään toistuvana ja toisin toistettavissa olevana performanssina. Hostessing Society näyttää sukupuolen vaikutukset uudessa työssä ja sen teoriassa.
Tutkimuskohteeni on matkailutyön performatiivisuuden diskursiivinen rakentuminen työpaikkailmoituksissa. Tutkielmassani ymmärrän matkailutyön performatiivisuuden rakentuvan uuden työn vaatimina tekoina ja esityksinä, joihin vaikuttavat osaltaan sukupuolen ja ruumiillisuuden ehdot. Tutkielman päätutkimuskysymys on: Millaisia merkityksiä matkailutyön performatiivisuudesta rakentuu työpaikkailmoituksissa? Tutkimuksen perustana on sosiaalinen konstruktionismi, jossa tarkastellaan sosiaalisen todellisuuden ja merkitysten rakentumista
Tutkimuksen aineisto koostuu 40 matkailualan työpaikkailmoituksesta ja analyysimenetelmänä käytän diskurssianalyysiä. Tutkimustuloksena on kolme erilaista diskurssia, joiden ajattelen rakentavan merkityksiä matkailutyön performatiivisuudesta. Ruumiillistuneen työn diskurssissa kiteytyy se, että millaisia edellytyksiä odotuksia ja ihanteita työruumiiseen kohdistuu työpaikkailmoituksissa. Sukupuolittuneen työn diskurssi kuvaa sitä, mitä merkityksiä sukupuolittunut työ rakentaa työpaikkailmoituksissa. Moninaistuvan työn diskurssin avulla ilmenee työllistyvän habituksen rakentuminen työpaikkailmoituksissa. Tutkimukseni tulokset tarjoavat ajankohtaisen näkökulman siitä, mitä matkailutyö tekijältään vaatii. Tuloksia voidaan soveltaa myös muiden palvelualojen työntekijäideaalin keskusteluissa.

Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4513]