Vastuun kohdentaminen työturvallisuusrikoksissa

Abstract

Työturvallisuusrikosta pidetään merkittävimpänä työrikosten kriminalisoinneista. Työturvallisuusrikoksissa ongelmana on kuitenkin usein vastuun kohdentaminen. Tutkimuksessa selvitetään, kuka on rikosoikeudellisessa vastuussa työturvallisuusrikoksesta voimassa olevan lainsäädännön mukaan, ja mitä kriteereitä vastuun kohdentamisessa tulee ottaa huomioon. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti fyysiseen työturvallisuuteen ja vastuun kohdentamiseen organisaation sisällä. Tutkimusmetodina on lainopillinen eli oikeusdogmaattinen metodi. Vastuun kohdentamiseksi työturvallisuusrikoksissa on aina ensin selvitettävä ne henkilöt, jotka voivat ylipäätään tulla tuomituiksi erikoisrikoksesta kuten työturvallisuusrikoksesta. Vasta tämän jälkeen on mahdollista kohdentaa rikosoikeudellinen vastuu heidän välillään. Vastuun kohdentamisesta työturvallisuusrikoksissa säädetään rikoslain 47 luvun 7 §:ssä. Säännöksessä mainittujen kriteerien tulkinnassa keskeisessä asemassa ovat lain esityöt sekä oikeuskäytäntö. Koska työturvallisuusrikokseen syyllistytään usein oikeushenkilön toiminnassa, on lainkohdan kriteerejä sovellettaessa huomioitava myös aineellisen työlainsäädännön säännökset. Lisäksi vastuuta työturvallisuusrikoksista on voitu vuodesta 2003 alkaen kohdentaa oikeushenkilöön yhteisösakon muodossa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että vastuun kohdentaminen tapahtuu aina tapauskohtaisesti. Vastuun kohdentamiseksi on aina selvitettävä kyseessä olevan yrityksen sisäiset järjestelyt sekä henkilöiden todelliset vastuu- ja valtasuhteet. Hieman yleistäen voidaan kuitenkin todeta, että vastuu kohdennetaan niihin työorganisaation henkilöihin, jotka täyttävät seuraavat kriteerit: 1) esimiesasema, 2) velvollisuutena työturvallisuudesta huolehtiminen, 3) riittävät toimivaltuudet ja osaaminen puuttua havaitsemiinsa työturvallisuuspuutteisiin ja 4) tuottamuksessa ei ole vastuun poistavia seikkoja. Lisäksi rikosoikeudellinen vastuu näyttää kohtaavan erityisesti ali- ja keskijohtoa, vaikka rikoslain kokonaisuudistuksen toisen vaiheen tavoitteena oli kohdentaa vastuuta enemmän ylimpään johtoon. Merkittävimpänä syynä tähän on se, että ylimmän johdon rikosoikeudellinen vastuu näyttää olevan usein vaikeammin osoitettavissa verrattuna työnjohtajien vastuuseen.