Koneeseen kadonneet? Vanhempien toimijuus ja yläkouluikäisten poikien digitaalinen pelaaminen

Abstract

Pro gradu-tutkielmassani tutkin yläkouluikäisten poikien digitaalista pelaamista heidän vanhempiensa toimijuuden näkökulmasta. Analysoin, mikä vanhempia poikiensa pelaamisessa huolestuttaa ja millaiset ovat vanhempien toimijuuden rajat, mahdollisuudet ja ulottuvuudet suhteessa heidän poikiensa digitaaliseen pelaamiseen. Digitaalinen pelaaminen on hyvin ajankohtainen ilmiö, josta käydään vilkasta yhteiskunnallista keskustelua. Vanhempien rooli nuorten pelikasvattajina on keskeinen, ja mielenkiintoista onkin selvittää, millaisia mahdollisuuksia vanhemmilla on toimia suhteessa nuortensa digitaaliseen pelaamiseen ja minkälaisia ristiriitoja pelaaminen perheissä mahdollisesti aiheuttaa.

Tutkielmani aineisto koostuu kuuden vanhemman teemahaastattelusta. Haastateltavien joukossa on neljä äitiä ja kaksi isää. Aineiston olen analysoinut aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä on toiminut toimijuuden käsite, ja etenkin Jyrki Jyrkämän (2008) ajatukset toimijuudesta tiettyyn sekä yhteiskunnalliseen että elämäntilanteiseen aikaan ja paikkaan kiinnittyvänä dynaamisena ja vuorovaikutuksellisena prosessina. Lisäksi kontekstoin tutkielmani aihepiiriä nuorten digitaaliseen pelaamiseen liittyvällä aiemmalla tutkimuksella, sähköisen median vaikutuksista perhe-elämään liittyvillä tutkimuksilla ja sosiaalityön digitalisaatioon liittyvillä keskusteluilla.

Tutkielmani tulosten perusteella vanhempien toimijuus suhteessa heidän poikiensa digitaaliseen pelaamiseen on huolen värittämää ja vanhemmat pyrkivät eri tavoin hallitsemaan, kontrolloimaan ja rajoittamaan poikiensa pelaamista. Vanhemmat kokivat poikiensa digitaalisen pelaamisen hallinnan ja kontrolloinnin kuormittavaksi, ja pelaamisen hallintayritykset myös aiheuttivat konflikteja kodeissa. Poikien digitaalisessa pelaamisessa vanhempia huolestuttavat erityisesti pelaamiseen käytetyn ajan vaikutukset nuoren psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin sekä nuoren käytökseen. Vanhempia huolestuttavat myös pelaamisen imu ja addiktoivuus. Tutkimukseeni osallistuneilla vanhemmilla ei ollut paljonkaan tietoa pelimaailmasta tai peleistä, joita heidän poikansa pelaavat. Nuorten runsaana näyttäytyvään pelaamiseen vanhemmat löysivät syitä sekä nuoren yksilöllisistä ominaisuuksista että pelimaailman imusta. Aineiston analyysin perusteella vanhempien toimijuutta suhteessa heidän poikiensa pelaamiseen haastavat vanhempien jaksaminen, ristiriidat perheessä sekä ulkopuolisen tuen vähäisyys tai puute. Vanhempien toimijuutta puolestaan tukee etenkin perheen vanhempien keskinäinen tuki toisilleen. Toimijuutensa tueksi suhteessa nuortensa digitaalisen pelaamisen hallintaan vanhemmat toivovat etenkin vertaistukea muilta vanhemmilta. Palvelujärjestelmän mahdollisuuksiin tukea toimijuuttaan vanhemmat sen sijaan suhtautuvat epäillen.

Tutkielmani tulosten perusteella vanhemmat tarvitsevat tukea pelikasvattajina toimimiseen sekä digitaalisen pelaamisen aiheuttamien ristiriitojen ratkaisemiseen. Tärkeää on, että myös ammattiauttajilla on tarpeeksi monipuolista osaamista ja tietoa digitalisaation kulttuurisista ja sosiaalisista ulottuvuuksista, jotta he voivat tukea perheitä digitalisaatioon liittyvissä kysymyksissä.