Tahallisuus talousrikoksissa erityisesti selonottovelvollisuuden ja tarkoituksellisen tietämättömyyden kannalta

Abstract

Tässä tutkimuksessa selvitetään talousrikostahallisuuden sisältöä ja systematisointia erityisesti tarkoituksellisen tietämättömyyden ja tekijälle oikeuskäytännössä asetetun selonottovelvollisuuden kannalta. Tutkimuksessa käsitellään, mikä on selonottovelvollisuuden sisältö ja millä edellytyksillä selonottovelvollisuuden laiminlyönti johtaa tahallisesta rikoksesta tuomitsemiseen. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan kuinka tarkoituksellinen tietämättömyys tunnusmerkistön olosuhteista vaikuttaa talous-rikostahallisuuteen ja tunnusmerkistöerehdystä koskevan säännöksen soveltumiseen.

Ennakoitavuuden ja laillisuusperiaatteen näkökulmasta on tärkeää, että on selvää, milloin teko katsotaan tahalliseksi. Rikoslain yleisten oppien uudistuksessa päädyttiin rajaamaan rikoslain 3:6:n mukainen tahallisuus vain seurausrikoksiin ja olosuhdetahallisuuden määrittely jätettiin oikeuskäytännön arvioitavaksi. Olosuhdetahallisuuden täyttyminen edellyttää, että tekijä on tietoinen tunnusmerkistön toteuttavien asiantilojen olemassaolosta. Teko ei tunnusmerkistöerehdystä koskevan rikoslain säännöksen mukaan ole tahallinen, jos tekijä ei ole selvillä olosuhteista tai erehtyy niistä. Vakiintuneesti olosuhdetahallisuuden on katsottu edellyttävän varsin todennäköiseksi mieltämisen tasoa. Selonottovelvollisuuden ja todennäköisyystahallisuuden mukaisen mieltämisen tason yhteensovittaminen voi kuitenkin johtaa käytännössä siihen, että todennäköisyystahallisuuden mukainen tahallisuuden alaraja muodostuu sisällytyksettömäksi tarkoituksellisen tietämättömyyden tilanteissa ja tilanteissa, joissa tahallisuus perustuu sitovan selonottovelvollisuuden laiminlyöntiin.

Talousrikoksissa tahallisuuden arviointi on korostuneen objektiivista, vaikka tahallisuuden määritelmät perustuvat tekijän subjektiiviselle mieltämiselle. Olosuhdetahallisuudessa tahallisuuden täyttymiseen on riittänyt, että tekijä laiminlyö selonottovelvollisuutensa, vaikka tekijä ei ole subjektiivisesti mieltänyt olosuhteiden käsilläoloa varsin todennäköiseksi. Tutkimuksessa esitetään, että tekijän mieltämisen taso tällaisissa tilanteessa voitaisiin perustella myös varsin todennäköistä alhaisemmalla mieltämisen tasolla, sillä vastuu syntyy jo selonottovelvollisuuden laiminlyönnistä. Lähtökohtaisesti olosuhdetahallisuuden alaraja tulee määritellä todennäköisyystahallisuuden kriteerein ja suurimmassa osassa tapauksia tämä ei välttämättä aiheutakaan suurempia soveltamisongelmia.