Muistisairaan oikeustoimikelpoisuus ja itsemääräämisoikeuden muuttuva käsite
Tuovinen, Tiia (2019)
Lapin yliopisto
2019
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202001202632
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202001202632
Tiivistelmä
Tutkielmassa käsitellään muistisairaan oikeustoimikelpoisuutta ja itsemääräämisoikeuden muuttuvaa käsitettä ensisijaisesti kansallisella tasolla. Tutkielman näkökulmasta kiinnostavia ovat tilanteet, joissa henkilön oikeustoimikelpoinen, mutta hänen ymmärryskykynsä on tavanomaista vähäisempi. Käytetty metodi on oikeusdogmatiikka eli lainoppi.
Tutkielman alussa määritellään oikeussubjektina toimivan muistisairaan kannalta keskeisiä käsitteitä. Näiden pohjalta edetään tilanteisiin, joissa toimintakyvyn määrittelyä edelleen tarvitaan. Muistisairaan kohtaamia tilanteita hahmotetaan niin lainsäädännön kuin myös oikeuskäytännön kautta. Näiden osalta keskeisenä havaintona tuodaan esille, että oikeustoimilailla (228/1929) ja holhoustoimilailla (442/1999) henkilön oikeustoimikelpoisuuden osalta operoidessa huomiota kiinnitetään pelkän muistisairautta koskevan diagnoosin sijaan esimerkiksi henkilön ymmärryskykyyn ja täysivaltaisuuden määrittelyyn.
Tutkimuksen lähtökohta-asetelmana huomioidaan muistisairaan oikeustoimikelpoisuuden toteuttamista koskevien tahdonilmaisujen tarkoittavan tosiasiassa itsemääräämisoikeuden käyttämistä. Itsemääräämisoikeus mielletään tutkimuksessa myös muuttuvaksi. Muuttuvaksi itsemääräämisoikeuden tekee sen asema lainsäädännöstä heijastettavana periaatteena. Tutkielmassa tarkastellaan itsemääräämisoikeutta koskevaa tahtotilaa ja lainsäädäntövalmistelua muistisairaan kannalta.
Oikeustoimen ulottuvuutta käsitellään sen sisällön ja rajoittamisen näkökulmista. Näiden hahmottaminen vaatii yhtäältä pätevän ja pätemättömän oikeustoimen avaamista. Tutkimuksessa havaitaan, että oikeustoimen pätevyys muodostuu ensisijaisesti osapuolten tahdosta ja sen ilmentämästä tarkoituksesta. Oikeustoimen pätemättömyys vaatii lähtökohtaisesti sen näyttämistä.
Oikeuskäytännön osalta huomioidaan, että mortis causa -oikeustoimien käsittely vaatii osakseen myös testamenttia koskevan säätelyn huomioimista. Muistisairaan edun ja tahdon toteuttamisen kannalta myös muistisairaan testamentintekokelpoisuutta tulee tukea. Tutkimuksessa tarkastellaan, voisiko muistisairaan tahtoa tukea rekisteröintimahdollisuuksia lisäämällä.
Tutkielman keskeisimpinä tuloksina tuodaan esille muistisairaiden kasvavan määrän vaativan oikeusjärjestelmältä joustavuutta ja reagointikykyä. Käytännössä tämä tarkoittaa sellaisia keinoja, joihin henkilö voi turvautua tilanteessa, jossa hän tulee esimerkiksi sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi kykenemättömäksi huolehtimaan asioistaan Tähän on osaltaan varauduttu lailla edunvalvontavaltuutuksesta (648/2007) ja holhoustoimilaissa säädetyllä edunvalvojan määräämisellä. Näiden käytännön toteutumista on tarkasteltu maistraateille suoritetulla kyselytutkimuksella.
Tutkimuksessa muodostetaan johtopäätös, jonka mukaan myös muistisairaan itsemääräämisoikeuden tukemiseen tulee pyrkiä terveen tahdon varmistamista toteuttavilla menetelmillä.
Tutkielman alussa määritellään oikeussubjektina toimivan muistisairaan kannalta keskeisiä käsitteitä. Näiden pohjalta edetään tilanteisiin, joissa toimintakyvyn määrittelyä edelleen tarvitaan. Muistisairaan kohtaamia tilanteita hahmotetaan niin lainsäädännön kuin myös oikeuskäytännön kautta. Näiden osalta keskeisenä havaintona tuodaan esille, että oikeustoimilailla (228/1929) ja holhoustoimilailla (442/1999) henkilön oikeustoimikelpoisuuden osalta operoidessa huomiota kiinnitetään pelkän muistisairautta koskevan diagnoosin sijaan esimerkiksi henkilön ymmärryskykyyn ja täysivaltaisuuden määrittelyyn.
Tutkimuksen lähtökohta-asetelmana huomioidaan muistisairaan oikeustoimikelpoisuuden toteuttamista koskevien tahdonilmaisujen tarkoittavan tosiasiassa itsemääräämisoikeuden käyttämistä. Itsemääräämisoikeus mielletään tutkimuksessa myös muuttuvaksi. Muuttuvaksi itsemääräämisoikeuden tekee sen asema lainsäädännöstä heijastettavana periaatteena. Tutkielmassa tarkastellaan itsemääräämisoikeutta koskevaa tahtotilaa ja lainsäädäntövalmistelua muistisairaan kannalta.
Oikeustoimen ulottuvuutta käsitellään sen sisällön ja rajoittamisen näkökulmista. Näiden hahmottaminen vaatii yhtäältä pätevän ja pätemättömän oikeustoimen avaamista. Tutkimuksessa havaitaan, että oikeustoimen pätevyys muodostuu ensisijaisesti osapuolten tahdosta ja sen ilmentämästä tarkoituksesta. Oikeustoimen pätemättömyys vaatii lähtökohtaisesti sen näyttämistä.
Oikeuskäytännön osalta huomioidaan, että mortis causa -oikeustoimien käsittely vaatii osakseen myös testamenttia koskevan säätelyn huomioimista. Muistisairaan edun ja tahdon toteuttamisen kannalta myös muistisairaan testamentintekokelpoisuutta tulee tukea. Tutkimuksessa tarkastellaan, voisiko muistisairaan tahtoa tukea rekisteröintimahdollisuuksia lisäämällä.
Tutkielman keskeisimpinä tuloksina tuodaan esille muistisairaiden kasvavan määrän vaativan oikeusjärjestelmältä joustavuutta ja reagointikykyä. Käytännössä tämä tarkoittaa sellaisia keinoja, joihin henkilö voi turvautua tilanteessa, jossa hän tulee esimerkiksi sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi kykenemättömäksi huolehtimaan asioistaan Tähän on osaltaan varauduttu lailla edunvalvontavaltuutuksesta (648/2007) ja holhoustoimilaissa säädetyllä edunvalvojan määräämisellä. Näiden käytännön toteutumista on tarkasteltu maistraateille suoritetulla kyselytutkimuksella.
Tutkimuksessa muodostetaan johtopäätös, jonka mukaan myös muistisairaan itsemääräämisoikeuden tukemiseen tulee pyrkiä terveen tahdon varmistamista toteuttavilla menetelmillä.
Kokoelmat
- Pro gradut [3934]