Syyttäjän syyteoikeus asianomistajarikoksissa
Silver, Perttu (2020)
Silver, Perttu
Lapin yliopisto
2020
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202002276795
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202002276795
Tiivistelmä
Suomessa rikokset on vakiintuneen käytännön mukaan jaettu virallisen syytteen alaisiin rikoksiin ja asianomistajarikoksiin. Jaon merkitys on se, että virallisen syytteen alaisissa rikoksissa syyttäjä saa aina laissa määriteltyjen edellytysten täyttyessä nostaa syytteen. Sen sijaan asianomistajarikosten osalta syyttäjän syyteoikeus riippuu lähtökohtaisesti asianomistajan eli rikoksen uhrin tekemästä syyttämispyynnöstä, jossa asianomistaja vaatii rikoksesta epäillylle rangaistusta.
Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella Suomessa voimassa olevaa asianomistajarikosten syyteoikeusjärjestelmää ja sen toimivuutta. Käytännössä järjestelmä perustuu asianomistajan syyttämispyyntöön, mutta laissa on kuitenkin säädetty erilaisista tilanteista, joissa syyttäjällä on syyteoikeus asianomistajarikoksissa myös siitä huolimatta, että rikoksen uhri ei ole halunnut ilmoittaa rikosta syytteeseen pantavaksi. Syyttäjällä on syyteoikeus ilman syyttämispyyntöä silloin, kun erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista tai silloin, kun tietyissä henkilöön tai vapauteen kohdistuvissa asianomistajarikoksissa on katsottu tarpeelliseksi antaa syyttäjälle syyteoikeus. Lisäksi tilanteissa, joissa rikoksesta epäiltynä on useita henkilöitä, syyttäjä voi nostaa syytteen kaikkia epäiltyjä vastaan. Edelleen syyttäjällä on syyteoikeus ilman
syyttämispyyntöä vajaavaltaisia vastaan tehdyissä asianomistajarikoksissa ja sotilasrikosasioissa.
Kokonaiskuvan saamiseksi asianomistajarikosten syyteoikeusjärjestelystä tutkielmassa tarkastellaan kaikkia syyteoikeusperusteita sekä asianomistajan syyttämispyynnön tekeminen ja sen peruuttaminen vaikutuksineen. Tutkielman johtopäätöksissä nostetaan esille syyteoikeusjärjestelmän kohtaamia haasteita, joista suurimmaksi voidaan havaita erittäin tärkeän yleisen edun tulkinta rikosprosessin eri vaiheissa. Tutkielma on lainopillinen tutkimus, jossa on apuna käytetty myös hieman oikeusvertailevaa katsantoa, joka kohdistuu erityisesti Ruotsin oikeuteen.
Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella Suomessa voimassa olevaa asianomistajarikosten syyteoikeusjärjestelmää ja sen toimivuutta. Käytännössä järjestelmä perustuu asianomistajan syyttämispyyntöön, mutta laissa on kuitenkin säädetty erilaisista tilanteista, joissa syyttäjällä on syyteoikeus asianomistajarikoksissa myös siitä huolimatta, että rikoksen uhri ei ole halunnut ilmoittaa rikosta syytteeseen pantavaksi. Syyttäjällä on syyteoikeus ilman syyttämispyyntöä silloin, kun erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista tai silloin, kun tietyissä henkilöön tai vapauteen kohdistuvissa asianomistajarikoksissa on katsottu tarpeelliseksi antaa syyttäjälle syyteoikeus. Lisäksi tilanteissa, joissa rikoksesta epäiltynä on useita henkilöitä, syyttäjä voi nostaa syytteen kaikkia epäiltyjä vastaan. Edelleen syyttäjällä on syyteoikeus ilman
syyttämispyyntöä vajaavaltaisia vastaan tehdyissä asianomistajarikoksissa ja sotilasrikosasioissa.
Kokonaiskuvan saamiseksi asianomistajarikosten syyteoikeusjärjestelystä tutkielmassa tarkastellaan kaikkia syyteoikeusperusteita sekä asianomistajan syyttämispyynnön tekeminen ja sen peruuttaminen vaikutuksineen. Tutkielman johtopäätöksissä nostetaan esille syyteoikeusjärjestelmän kohtaamia haasteita, joista suurimmaksi voidaan havaita erittäin tärkeän yleisen edun tulkinta rikosprosessin eri vaiheissa. Tutkielma on lainopillinen tutkimus, jossa on apuna käytetty myös hieman oikeusvertailevaa katsantoa, joka kohdistuu erityisesti Ruotsin oikeuteen.
Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4515]