Naapuruusoikeudellinen sietokynnys eräiden säädösten mukaisissa menettelyissä

Abstract

Tutkielmassa selvitetään naapuruusoikeudellista immissioiden ja maisemahaittojen sietokynnystä naapuruussuhdelain, ympäristövahinkolain, maa-aineslain ja lunastuslain puitteissa. Erityisenä tutkimusaiheena on maantien tekemisestä ja käyttämisestä tien naapurikiinteistöille aiheutuvien haittojen sietokynnyksen paikantuminen. Tutkimus on oikeusdogmaattinen, ja aineistona on käytetty aihepiirin kirjallisuutta, lainvalmisteluaineistoa, ympäristöoikeudellista soft law -aineistoa, KKO:n ennakkopäätöksiä sekä tienpitoliitännäisiä maaoikeusratkaisuja.

Perustuslain nojalla jokaisen omaisuus on turvattu. Omistaja saa käyttää omaisuuttaan haluamallaan tavalla julkisoikeudellisten ja yksityisoikeudellisten rajoitusten puitteissa. Tällaisia rajoitteita sisältyy lainsäädännön immissiokieltosäännöksiin.

Ympäristöoikeuden joustavien normien lisäksi oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa sietokynnyksen kohtuusharkinnassa käytetään ns. soft law -oikeuslähteitä, kuten viranomaisten antamia ohjeita ja suosituksia.

Ympäristövahinkosääntelyssä sietokynnys on useimmiten ilmaistu joustavan kohtuullisuuden käsitteen avulla. Lain tulkinta voi siis mukautua ajan ja paikan mukaan vastaamaan kulloisiakin olosuhteita. Kohtuullisuustulkintaa ohjaavia suuntaviivoja ovat perinteisesti olleet olennaisuus ja ennakoitavuus, joita ovat ilmentäneet paikallisen tavanomaisuuden ja yleisen tavanomaisuuden rekvisiitat. Ehdottomasta aikaprioriteettiperiaatteesta on luovuttu, mutta rasituksen alkamisajankohta ja tapahtumien aikajärjestys ovat edelleen kohtuullisuusarvioon vaikuttavia tekijöitä. Immissio-oikeudessa rekvisiitat ohjaavat suhteellisen tyhjentävästi sietokynnyksen määräytymistä, kun taas ympäristövahinkosääntelyssä sietämisvelvollisuus toteutuu osana laajempaa kohtuusharkintaa, jonka ydin on paikallisten olojen eli häiriön vaikutusten tarkastelussa.

Sietokynnyksen voi määritellä sekä absoluuttisena että suhteellisena. Yleinen tutkijain mielipide näyttäisi olevan, että haitan merkittävyyttä arvioitaessa olisi huomioitava sekä rahamääräinen että suhteellinen menetys. Merkityksettömäksi haitaksi eli sietokynnyksen alarajaksi näyttäisi hyväksyttävän 1–2 %:n suhteellinen haitta ja rahamääräinen sietokynnys on paikannettu 1000 euron alapuolelle.

Tien rakentamisesta ja käyttämisestä aiheutuvien haittojen sietokynnys määräytyy korvauskäytännössä. Yleistäen voidaan todeta maaoikeuksien ratkaisujen pohjautuvan vahvasti tapauskohtaiseen harkintaan. Maaoikeudet näyttävät myös tuntevan kattavasti haitoista tehdyt tutkimukset ja perustavan ratkaisunsa niiden pohjalle. Maaoikeuksien ratkaisukäytäntö näyttää olevan helposti hyvin maanomistajamyönteinen.