Todisteiden hyödyntämiskiellot esitutkinnassa

Abstract

Tarkastelen tutkielmassani todisteiden hyödyntämiskieltoja esitutkinnassa. Hyödyntämiskielloista säädetään Suomessa nykyään oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 17 luvun 25 §:ssä, joka tuli voimaan vuonna 2016. Hyödyntämiskieltoon asetetulle todisteelle ei anneta näyttöarvoa, eikä sitä huomioida todistusharkinnassa. Tutkielmani metodi on pääasiassa lainopillinen, mutta tutkielma sisältää myös oikeusvertailevia osioita, joissa vertailen Suomen ja Yhdysvaltain hyödyntämiskieltosääntelyä. Lähin vastine Suomen hyödyntämiskiellon käsitteelle on Yhdysvalloissa "exclusionary rule".

Selvissä tilanteissa esitutkintaviranomainen voi jo esitutkinnan aikana tehdä päätöksen niin sanotusta ennakoivasta hyödyntämiskiellosta ja rajata todisteen esitutkinta-aineiston ulkopuolelle. Sen sijaan tulkinnanvaraisissa tilanteissa hyödyntämiskieltokysymys tulee viedä tuomioistuimen ratkaistavaksi. Lisäksi esitutkinnassa voidaan varautua rikoksen toteennäyttämiseen vaihtoehtoisella todistelulla, mikäli tuomioistuin jättää tietyn todisteen hyödyntämättä. Esitutkintaviranomainen voi lähtökohtaisesti käyttää todistetta esitutkinnan suuntaamiseen ja jatkotodisteiden hankkimiseen, vaikka tuomioistuin olisi asettanut todisteen hyödyntämiskieltoon. Esitutkintaviranomaisen tulee kuitenkin ottaa huomioon epäillyn tai syytetyn perus- ja ihmisoikeudet esitutkintaa suunnatessaan.

Hyödyntämiskieltoihin liittyy läheisesti etäisvaikutuksen käsite eli hyödyntämiskiellon ulottuminen laittoman todisteen kautta saatuihin jatkotodisteisiin. Yhdysvalloissa etäisvaikutuksesta käytetään termiä "fruit of the poisonous tree". Suomessa on perinteisesti katsottu, että lähtökohtaisesti hyödyntämiskielloilla ei ole etäisvaikutusta. Yhdysvalloissa hyödyntämiskelvottomuus yltää yleensä myös jatkotodisteisiin, mutta pääsääntöön on poikkeuksia. Yhdysvalloissa tuomarilla on selvästi vähemmän harkintavaltaa hyödyntämiskielto- ja etäisvaikutuskysymyksissä kuin Suomessa.