KYKYVIISARI, arviointimenetelmä monialaisessa palvelussa
Hakkarainen, Tarja (2020)
Hakkarainen, Tarja
Lapin yliopisto
2020
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020062245306

Tiivistelmä
Tutkimus käsitteli työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän Kykyviisarin käyttöönottamista monialaisessa palvelussa. Tavoitteena oli selvittää Kykyviisarin hyötyjä työmenetelmänä ja saada työntekijöiden kokemuksia sen käyttämisestä. Tutkimus oli laadullinen, praktinen toimintatutkimus, jossa oli emansipatorisia piirteitä. Lähestymisnäkökulma pohjaa kognitiiviseen ja humanistiseen psykologiaan. Siinä yksilö nähdään tavoitteellisena vanhan ja uuden tiedon käsittelijänä. Keskeisiä käsitteitä tutkimuksessa olivat demokraattisuus, yhteistoiminnallisuus ja sosiaalinen muutos.
Analyysimenetelmänä oli aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Siinä aineistosta pyritään löytämään tulkintojen ja johtopäätösten avulla sisältöjä ja merkityksiä. Tutkimusaineisto koostui teemahaastatteluista ja se toteutui seitsemälle henkilölle. Tutkimuskontekstina oli monialaisen palvelun työyhteisö. Aineistonkeruumenetelminä olivat lisäksi tutkimuspäiväkirja ja osallistuva havainnointi.
Keskeisinä tuloksina tutkimuksessa nousivat esille Kykyviisarin hyödyt asiakkaan elämäntilanteen arvioinnissa. Kokemusta Kykyviisarin käytöstä on vielä vähän asiakkaan muutoksen seurannassa. Kykyviisarin avulla saadun tiedon hyödyntämisestä asiakastyössä tarvitaan lisää kokemusta. Sen vaikuttavuudesta työmenetelmänä tarvitaan pitkän aikavälin tutkimusta. Kykyviisarin käyttämistä työmenetelmänä voidaan muotoilla organisaation asiakaskunnan tarpeisiin kehittämällä toimintamalleja.

Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4586]