Suomen yrityskauppavalvontaa koskevan sääntelyn ja sen soveltamisalan muutostarpeista
Hautaviita, Sabina (2020)
Hautaviita, Sabina
Lapin yliopisto
2020
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020070246725
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020070246725
Tiivistelmä
Kilpailuoikeuteen, etenkin yrityskauppavalvontaan kohdistuu 2020-luvulle astuttaessa huomattavia haasteita. Digitalisaation tuomien haasteiden myötä markkinoista on tullut dynaamisempia, ja etenkin markkinavoiman mittaaminen alustamarkkinoilla on ilmennyt kimurantiksi. Vauhdilla muuttuvat markkinat ovat haaste yrityskauppavalvonnalle, jossa yrityskauppojen kilpailuvaikutuksia arvioidaan ennakolta. Nopean kehityksen myötä kilpailulain ja yrityskauppavalvonnan tavoitteet ovat jatkuvan tarkastelun ja kehityksen alla.
Tutkielmassa tarkastellaan Suomen kilpailulain 4 luvun säännöksiä yrityskauppavalvonnasta. Yrityskauppavalvontaa kohdistetaan tietyt liikevaihtorajat ylittäviin yrityskauppoihin. Tutkielmassa arvioidaan tarvetta muuttaa Suomen yrityskauppavalvonnan soveltamisalaa. Tutkimuskohde on ajankohtainen, sillä työ- ja elinkeinoministeriön päämääränä on tutkia, olisiko yrityskauppaval-vonnan säännöksiä perusteltua muuttaa.
Tutkielmassa keskitytään vastaamaan kolmeen tutkimuskysymykseen. Ensimmäinen tutkimuskysymys tutkii sitä, tulisiko nykyisesti yrityskauppojen arvioinnissa käytettävää liikevaihtorajapohjaista soveltamisalarajausta muokata. Tutkielmassa päädytään katsomaan, että Suomen yrityskauppavalvonnan nykyiset liikevaihtorajat tulisi harmonisoida muiden Pohjoismaiden kanssa. Tällöin myös Suomessa yrityskaupan osapuolten yhteenlaskettua liikevaihtoa laskettaessa merkityksellistä olisi ainoastaan osapuolille kansallisesti kertynyt liikevaihto nykyisen maailmanlaajuisen liikevaihdon sijaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi nykyisen 350 miljoonan euron liikevaihtorajan madaltamista vähintään kolmannekseen.
Toinen tutkimuskysymys tarkastelee, tulisiko Suomen yrityskauppavalvonnan soveltamisalaa laajentaa niin kutsutulla otto-oikeudella. Tutkielmassa päädytään esittämään, että tarpeelliseksi laajennukseksi nähdään jälki-ilmoitusvelvollisuuden implementoiminen yrityskauppavalvontasäännöksiin eli otto-oikeuden antaminen Kilpailu- ja kuluttajavirastolle. Oikeuden nojalla Kilpailu- ja kuluttajavirastolla olisi mahdollisuus vaatia yrityskauppa ilmoitettavaksi tilanteissa, joissa yrityskauppavalvonnan pääsääntöiset liikevaihtokynnykset eivät täyty.
Kolmas tutkimuskysymys tarkastelee kaupan arvoon perustuvia liikevaihtorajoja. Luvussa pohditaan, tulisiko tällaiset toissijaiset liikevaihtorajat sisällyttää Suomen yrityskauppavalvontasäännöksiin. Keskeisenä kysymyksenä on, muodostavatko yrityskaupat, joissa ainoastaan yhdellä tai molemmilla kaupan osapuolilla on pieni liikevaihto, mutta yrityksen tuottamilla palveluilla korkea arvo, sellaisen lainsäädäntöaukon, johon Kilpailu- ja kuluttajavirastolla ei nykyisen valvontajärjestelmän puitteissa ole valtuuksia puuttua. Tutkielmassa päädytään esittämään, että on toistaiseksi liian aikaista sisällyttää toissijaisia kynnysarvoja Suomen kilpailulakiin.
Tutkielmassa tarkastellaan Suomen kilpailulain 4 luvun säännöksiä yrityskauppavalvonnasta. Yrityskauppavalvontaa kohdistetaan tietyt liikevaihtorajat ylittäviin yrityskauppoihin. Tutkielmassa arvioidaan tarvetta muuttaa Suomen yrityskauppavalvonnan soveltamisalaa. Tutkimuskohde on ajankohtainen, sillä työ- ja elinkeinoministeriön päämääränä on tutkia, olisiko yrityskauppaval-vonnan säännöksiä perusteltua muuttaa.
Tutkielmassa keskitytään vastaamaan kolmeen tutkimuskysymykseen. Ensimmäinen tutkimuskysymys tutkii sitä, tulisiko nykyisesti yrityskauppojen arvioinnissa käytettävää liikevaihtorajapohjaista soveltamisalarajausta muokata. Tutkielmassa päädytään katsomaan, että Suomen yrityskauppavalvonnan nykyiset liikevaihtorajat tulisi harmonisoida muiden Pohjoismaiden kanssa. Tällöin myös Suomessa yrityskaupan osapuolten yhteenlaskettua liikevaihtoa laskettaessa merkityksellistä olisi ainoastaan osapuolille kansallisesti kertynyt liikevaihto nykyisen maailmanlaajuisen liikevaihdon sijaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi nykyisen 350 miljoonan euron liikevaihtorajan madaltamista vähintään kolmannekseen.
Toinen tutkimuskysymys tarkastelee, tulisiko Suomen yrityskauppavalvonnan soveltamisalaa laajentaa niin kutsutulla otto-oikeudella. Tutkielmassa päädytään esittämään, että tarpeelliseksi laajennukseksi nähdään jälki-ilmoitusvelvollisuuden implementoiminen yrityskauppavalvontasäännöksiin eli otto-oikeuden antaminen Kilpailu- ja kuluttajavirastolle. Oikeuden nojalla Kilpailu- ja kuluttajavirastolla olisi mahdollisuus vaatia yrityskauppa ilmoitettavaksi tilanteissa, joissa yrityskauppavalvonnan pääsääntöiset liikevaihtokynnykset eivät täyty.
Kolmas tutkimuskysymys tarkastelee kaupan arvoon perustuvia liikevaihtorajoja. Luvussa pohditaan, tulisiko tällaiset toissijaiset liikevaihtorajat sisällyttää Suomen yrityskauppavalvontasäännöksiin. Keskeisenä kysymyksenä on, muodostavatko yrityskaupat, joissa ainoastaan yhdellä tai molemmilla kaupan osapuolilla on pieni liikevaihto, mutta yrityksen tuottamilla palveluilla korkea arvo, sellaisen lainsäädäntöaukon, johon Kilpailu- ja kuluttajavirastolla ei nykyisen valvontajärjestelmän puitteissa ole valtuuksia puuttua. Tutkielmassa päädytään esittämään, että on toistaiseksi liian aikaista sisällyttää toissijaisia kynnysarvoja Suomen kilpailulakiin.
Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4516]