Vammaisen lapsen osallisuus ei ole mielipidekysymys : Sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä vammaisen lapsen osallisuuden toteutumisesta

Abstract

Suomalaisessa yhteiskunnassa lapsen oikeus osallisuuteen on vahva oikeudellinen periaate. Myös sosiaalihuollossa asiakkaan oikeus osallisuuteen on yleisesti tunnettu arvo, ja lapsen osallisuuden tutkimusta on sosiaalityössä tehty jonkin verran eri näkökulmista. Vammaisen lapsen osallisuutta ei kuitenkaan ole paljoa tutkittu, ja joidenkin tutkimusten mukaan vammaisen lapsen osallisuus uhkaa jäädä toteutumatta lapsen mielipiteen selvittämisen lakisääteisyydestä huolimatta. Joskus lapsen sijaan kuullaan hänen perhettään. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä vammaisen lapsen osallisuuden toteutumisesta.

Tutkimuksen tieteenfilosofisena lähtökohtana toimii kriittinen realismi. Kriittisen realismin emansipaatiokäsitys pyrkii eriarvoisuuden vähentämiseen, johon myös sosiaalityö ammatillisena toimintana tähtää. Laadullinen aineisto on kerätty Webropol- kyselynä. Tutkimuksen aineisto koostuu 17 sosiaalityöntekijän vastauksista. Kyselyyn vastanneet sosiaalityöntekijät työskentelevät sosiaalihuoltolain mukaisissa lapsiperhepalveluissa, lastensuojelussa ja vammaispalveluissa. Tutkimuksen aineisto on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Sen tulkinnallista ymmärtämistä ohjaa Nigel Thomasin (2002) osallisuuden kiipeilyseinämalli.

Tutkimuksen tuloksia olemme tulkinneet Thomasin (2002) osallisuuden kiipeilyseinämallia mukailevasti kuuteen pääteemaan. Teemat mukailevat Thomasin osallisuuden osa-alueita, jotka ovat lapsen mahdollisuus itsenäisiin päätöksiin, mahdollisuus valita, mahdollisuus vaikuttaa prosessiin, mahdollisuus saada tietoa, mahdollisuus saada apua ja tukea itsensä ilmaisemiseen ja mahdollisuus ilmaista itseään. Tutkimuksessa näitä teemoja tarkastellaan peilaten niitä sosiaalityöntekijöiden näkemyksiin.

Sosiaalityöntekijöiden näkemysten mukaan vammaisella lapsella on yhtäläinen oikeus osallisuuteen kuin kenellä tahansa lapsella. Luottamuksellisen suhteen muodostuminen on edellytys osallisuudelle. Vammaisen lapsen osallisuus ei kuitenkaan toteudu niin hyvin, kuin sosiaalityöntekijät toivoisivat sen toteutuvan. Osallisuuteen vaikuttavina tekijöinä kuvataan erilaisia kommunikaatioon liittyviä haasteita ja sosiaalityöntekijöiden riittämätöntä osaamista vammaisen lapsen kuulemiseen. Myös niukat resurssit ja kiire nähtiin esteenä vammaisen lapsen osallisuudelle. Sosiaalityöntekijöillä olisi kuitenkin tahtoa tavata lapsia useammin. Aineiston perusteella vammaisen lapsen osallisuuteen vaikuttavista tekijöistä osa on samoja, jotka vaikuttavat lapsen osallisuuteen yleisesti.