Sananvapauden oikeudelliset rajat erityisesti uskontoja koskevissa kysymyksissä

Abstract

Euroopan ministerikomitean mukaan vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjaa suvaitsemattomuuteen.

Tutkielma pyrkii lähestymään uskonnollista vihapuhetta eri näkökulmista. Tutkielmassa kartoitetaan perus- ja ihmisoikeuksien kasvanutta merkitystä sekä tarkastellaan, miten sananvapauden ja vihapuheen välinen jännite on ratkaistu lainsäädännössä, oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä. Varsinkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuilla on ollut suuri vaikutus uskonrauhan rikkomispykälän tulkinnassa ja kotimaisen oikeuskäytännön muodostumisessa. EIT:n mukaan uskonnollisia tunteita loukkaava vihapuhe kuuluu laajan harkintamarginaalin alueelle, jossa jäsenvaltioilla on enemmän liikkumavaraa. Tämä perustuu siihen, että joissain tapauksissa kansalaisia lähellä olevat kansalliset tuomioistuimet ovat paremmassa asemassa tekemään päätöksiä kuin ylikansalliset toimijat, esimerkiksi tapauksissa, jotka koskevat jäsenvaltion kansalaisten arvoja.

Ydinajatukseltaan sananvapautta pidetään poliittisena perusoikeutena. EIT:n mukaan maahanmuuttopolitiikassa näkemykset on kuitenkin esitettävä puolustamatta rasistista syrjintää ja käyttämättä vihamielisiä ja halventavia ilmaisuja.

Rikoslain 17 luvun 10 §:ssä suojelukohteiksi katsotaan kansalaisten uskonnolliset vakaumukset ja tunteet sekä uskonrauha yhteiskunnassa.