Asianomistajan ja todistajan roolierot kokonaiskieltäytymisoikeuden, läheiskriminointisuojan ja itsekriminointisuojan näkökulmista

Abstract

Tässä prosessioikeuden pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan asianomistajan ja todistajan välisiä roolieroja ja niiden merkitystä vaitiolo-oikeuden käyttämisen kannalta kahden vaitioloperusteen näkökulmasta. Oikeudenkäymiskaaren 1.1.2016 voimaan tulleessa lakiuudistuksessa täsmennettiin kokonaiskieltäytymisoikeuden ja läheis- ja itsekriminointisuojan käsitteitä sekä asianomistajan oikeudellista asemaa. Lainopillisen tutkimusmetodin mukaisesti aihetta tutkitaan tulkitsemalla ja systematisoimalla nykyistä lainsäädäntöä ja oikeusvertailevan tutkimusmetodin mukaisesti vertailemalla suomalaista ja eurooppalaista oikeuskäytäntöä toisiinsa.

Tutkielmassa tehtyjen havaintojen mukaisesti asianomistajan ja todistajan välisiä roolieroja vaitiolo-oikeuden näkökulmasta ovat totuusvelvollisuuden laajuus, rooliin kohdistuvat pakkokeinot ja sanktiot, vaitioloperusteen soveltuminen rooliin, vaitiolo-oikeuden murtamisen soveltuminen rooliin, esitutkintakertomuksen hyödynnettävyys sekä rooliin liittyvä mahdollisuus läheisten suhteiden suojeluun. Näiden roolierojen merkitys ja vaitioloperusteiden käsitteellinen tulkinnanvaraisuus realisoituu erityisesti kokonaiskieltäytymisoikeuden soveltumisessa asianomistajaan, läheis- ja itsekriminointisuojan käsitteellisessä riippuvuussuhteessa ja avopuolison määritelmän epämääräisyydessä. Edellä mainitut ongelmakohdat asettavat asianomistajan ja todistajan eriarvoiseen prosessuaaliseen asemaan. Asianomistajaa ja todistajaa ei ole syytä asettaa kuitenkaan sisällöltään samanlaiseen asemaan, vaan roolieroissa tulee pyrkiä kummankin yhdenvertaiseen kohteluun vaitiolo-oikeuden käyttämisen näkökulmasta.