Todennäköisyys ja välinpitämättömyys : seuraustahallisuuden alin aste suomalaisessa ja ruotsalaisessa oikeuskäytännössä

Abstract

Tässä lainopillisessa ja oikeusvertailevassa tutkielmassa tarkastellaan tahallisuuden alimman asteen määritelmän sisältöä Suomessa ja Ruotsissa sekä arvioidaan niiden yhtäläisyyksiä ja eroja. Välinpitämättömyys- ja todennäköisyystahallisuuden erot eivät ole olleet suuria mutta viime vuosina ne näyttävät kaventuneen entisestään. Tutkimuksen tarkoituksena onkin selvittää, kuinka yhdenmukaiseksi tahallisuuden alin aste on teorian ja oikeuskäytännön tasolla Suomessa ja Ruotsissa muodostunut ja toisaalta onko syyllisyysarviointi lopulta yksinkertaista kummankaan teorian nojalla.

Suomessa rikoslakiin kirjattu tahallisuuden alimman asteen määritelmä edellyttää, että tekijän on täytynyt pitää tekonsa seurausta varsin todennäköisenä. Ruotsissa oikeustieteen ja korkeimman oikeuden kehittämän mallin mukaan tekijän on tullut suhtautua tekonsa seuraukseen välinpitämättömästi. Todennäköisyystahallisuudessa korostuu teko ja käytännössä sitä arvioidaan tietystä teosta tyypillisesti aiheutuvien seurausten perusteella. Tyyppitapausten ulkopuolella seurauksen todennäköisyys on kuitenkin epävarmempaa ja tällöin tahallisuuden arvioinnissa korostuu tekijän subjektiivinen käsitys. Välinpitämättömyystahallisuudessakin edellytetään seurauksen syntymiseltä tiettyä todennäköisyyttä, joten tyyppitapauksissa pätevät pääsääntöisesti samat tekotyyppiin perustuvat kokemussäännöt kuin todennäköisyystahallisuudessakin. Todennäköisyyden jäädessä epäselväksi tai alle vaaditun rajan välinpitämättömyyden arvioinnissa voidaan huomioida jopa tekijän henkilöön tai menneisyyteen liittyviä seikkoja.

Tahallisuuden tiedolliset elementit yhdistävät nyt todennäköisyystahallisuutta ja välinpitämättömyystahallisuutta mutta tekijän affektiin, tunnekuohuun tai lievään psyykkiseen mielenhäiriöön suhtaudutaan vielä eri tavoin. Tunteet ovat osa välinpitämättömyyden ytimessä olevia asenteita, joten välinpitämättömyystahallisuudessa tunnetilat voivat puhua niin tahallisuuden puolesta kuin sitä vastaankin, vaikka seuraus olisi ollut hyvinkin todennäköinen. Todennäköisyystahallisuuden keskiössä on teko ja tekijällä ollut tieto, eikä tekijän tunnekuohuille anneta merkitystä tahallisuutta arvioitaessa.

Syyllisyyskysymyksen ratkaiseminen ei kummankaan teorian nojalla ole yksiselitteistä. Todennäköisyystahallisuuden heikkoutena on sen jäykkyys ja välinpitämättömyystahallisuuden määritelmä on niin keskeneräinen, että arviointikriteereitä on vaikea luetella. Määritelmien ja käsitteiden ymmärrystä olisikin perusteltua syventää niin Ruotsissa kuin Suomessakin.