Verkkoalustan ylläpitäjän vastuu alustalla tapahtuneista oikeudenloukkauksista : erityisesti tekijänoikeusloukkausten ja huumekaupan näkökulmasta

Abstract

Internetin myötä niin työmme kuin vapaa-aikamme ovat siirtyneet uuteen verkkoympäristöön, jossa olemme alati riippuvaisia erilaisten tietojärjestelmien ja -verkkojen moitteettomasta toiminnasta. Verkkoyhteiskunnalla on kuitenkin oma kääntöpuolensa, ja myös arjen negatiiviset ilmiöt ovat seuranneet kehitystä: teknologian myötä myös rikollisuus kehittyy ja löytää uusia keinoja sopeutua sille asettamiimme esteisiin.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kysymystä siitä, minkälaisissa tilanteissa ja millä oikeudellisilla perusteilla vastuu käyttäjän verkkoalustalla suorittamasta oikeudenloukkauksesta voidaan ulottaa verkkoalustan ylläpitäjään. Tutkimuksella pyritään selkeyttämään tämänhetkistä, vastuukysymyksen kannalta epäselvää oikeustilaa. Kysymystä tarkastellaan erityisesti tekijänoikeusloukkausten ja huumekaupan näkökulmasta. Pääasiallisena tutkimusaineistona toimivat kansallisesti velvoittavan lainsäädännön ohella Euroopan unionin tuomioistuimessa ja kansallisissa oikeusasteissa käsitellyt oikeustapaukset sekä oikeustieteiden parissa aiheesta käyty keskustelu. Tutkimusaineiston pohjalta tehtyjä alustavia johtopäätöksiä on verrattu korkeimman oikeuden tiedostojenjakoa vertaisverkossa koskevaan Finreactor-tapaukseen sekä vastikään Helsingin hovioikeudessa käsiteltyyn Tor-verkon laitonta huumekauppaa koskevaan Sipulikanava-tapaukseen niiden todentamiseksi.

Tutkimustulosten perusteella ylläpitäjän vastuun voidaan katsoa syntyvän ennen kaikkea tilanteessa, jossa ylläpitäjä oikeudenloukkauksia koskevasta tietoisuudesta huolimatta ryhtyy loukkauksia mahdollistaviin taikka niitä edistäviin aktiivisiin toimenpiteisiin. Vastuuta ei tietoisuudesta huolimatta voida katsoa syntyvän pelkän passiivisuuden perusteella, ellei ylläpitäjää velvoita esimerkiksi asiaa koskeva tuomioistuimen päätös taikka lain nimenomainen säännös. Vastuuta puoltavat oikeudenloukkausten suuri määrä sekä menettelyn pitkä ajallinen kesto. Vastuu voi konkretisoitua tekijävastuun ohella lähinnä avunantovastuuna. Nykyinen, usein tuomioistuimen päätöksen ensimmäisenä asteena vaativa menettely oikeudenloukkauksiin puuttumiseen voi kuormittaa tuomioistuinlaitosta sekä olla asianosaisten kannalta hidas ja vahinkojen rajoittamisen suhteessa myös tehoton menettelytapa. Yksi potentiaalinen ratkaisu on ilmoitusmenettely, jossa aktiivisia toimenpiteitä edellytetään tuomioistuimen päätöksen sijaan lain muotovaatimukset täyttävän ilmoituksen perusteella. Nykyhetkisen oikeustilan voidaan joka tapauksessa katsoa puoltavan tilanteen selkeyttämistä joko lainsäädännön tai korkeimman oikeuden nimenomaisen kannanoton tasolla.

After the dawn of the internet many aspects of our everyday lives have migrated to a new online environmentwhere we are increasinglydependent on the functioning of information systems and networks.The network societydoes,however,come with its flipside and this migration of day-to-day mattersalso includes detrimentalaspects of life: as technology advances and finds new ways to cope with our ever-changing society, so does crime.

The aim of this thesis is to examine the question of what types of circumstances maythe administrator of an online platform be held liable for the user’s infringingbehavior and on what legal basis. This question is evaluated mainly from the point of view of drug-related crimeand copyright infringement with the intention of gaining a more complete understanding of the current rather ambiguous state of law. In answering this question,we have taken note of domestic legislation,legal literature,as well as cases examined by national courts and the Court of Justice of the European Union. The tentative conclusions have been compared to two Finnish cases regarding the liability of peer-to-peer content sharing services and Tor-based web forum administrators to verify their validity.

The findings state that primarily the conducting of administrative actions that enable or aid the user’s criminal behavior while being aware of the illegal activitymay establish liability. On the other hand,passivity based only on a general knowledge of the crimes may be seen asinsufficient unless the administrator is bound by a specific provisionor a court ruling. Other factors that emphasize liability include the amount and the ratio of illegal content on the platformandthe duration of the conduct. Administrators have in previous cases been convicted as either principal offenders or abettors. While the state of law is still quite incoherent, we should seek alternatives to current procedures that will not exorbitantly strain the administrators, the offended parties,or the judicature while remaining as effective as possible. To this end, we could consider developing and expanding current notification-based procedures in which preventive actions are required after a formal notification. However, it is clear that the state of law should be clarified with either legislation or an expressed acknowledgement by the Supreme Court of Finland.