Lapsen vieraannuttaminen hovioikeuden ratkaisukäytännössä

Abstract

Tutkielma käsittelee vieraannuttamisen tunnistamista ja tulkitsemista hovioikeuden ratkaisukäytännössä. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettua lakia uudistettiin vuonna 2019, mutta lakiin ei sisällytetty erillistä määritelmää lapsen vieraannuttamisesta. Hallituksen esityksessä 88/2018 sen sijaan on todettu, että lainsäädännöllä pyritään tehokkaammin ehkäisemään vieraannuttamista korostamalla lapselle läheisten ihmissuhteiden merkitystä ja molempien vanhempien velvollisuutta huolehtia lapsen suhteen säilymisestä molempiin vanhempiin.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten hovioikeuden ratkaisukäytännössä otetaan kantaa vieraannuttamisväitteisiin ja miten vieraannuttamiseen puututaan. Tutkimuskysymyksiksi on asetettu seuraavat: ”Miten vieraannuttamista hovioikeuden ratkaisukäytännössä käsitellään?”, ”Miten vieraannuttaminen tunnistetaan?”, ”Mikä on lapsen mielipiteen merkitys, mikäli toinen vanhemmista on syyllistynyt vieraannuttamiseen?”.

Tutkielman lähtee käsitteen määrittelystä sekä lapsen oikeuksien periaatteista niin kansainvälisen- kuin kansallisenkin lainsäädännön tasolla. Vieraannuttamista käsitellään käytännön tasolla sekä lopuksi oikeuskäytännössä. Tutkimusaineisto koostuu säädösteksteistä, lakien esitöistä, oikeuskirjallisuudesta sekä oikeuskäytännöstä. Tärkeän tutkimusaineiston muodostaa hovioikeuksista saatu empiirinen tutkimusaineisto. Tutkimusmetodi on oikeusdogmaattinen ja se keskittyy lain soveltamiskäytäntöön hovioikeuksista saadun aineiston tarkastelun kautta.

Tutkimuksen johtopäätöksinä esitetään hovioikeuden ratkaisujen perusteella tehtyjä rajanvetoja, joiden perusteella vieraannuttaminen on mahdollista tunnistaa sekä tulkitaan osapuolten toiminnan merkitystä vieraannuttamisen edistämiseksi sekä lapsen ja etävanhemman suhteen säilymiseksi. Asiantuntijoiden lausunnot ovat merkittävässä roolissa vieraannuttamista tulkittaessa. Lisäksi vanhemman tulee tukea lasta tapaamisten toteutumiseksi ja yhteydenpidon säilymiseksi. Vaikka vieraannuttaminen olisi asiantuntijoiden mukaan todellista tulee ratkaisua tulkita lapsen edun kannalta – mikäli olosuhteiden muutos aiheuttaisi lapselle vahinkoa, ei muutoksia tule tehdä vaan ratkaisu on löydettävä esimerkiksi valvottujen tapaamisten muodossa. Vieraannuttaminen tulisi määritellä lapsenhuoltolaissa ja sille tulisi säätää tunnusmerkistö, jotta vältyttäisiin asianosaisten kannalta kuluttavista tulkintatilanteista.