Nuorten aikuisten valikoituminen sosiaalisen kuntoutuksen asiakkuuteen

Abstract

Tiivistelmä:

Tutkielma käsitteli nuorten aikuisten valikoitumista sosiaalisen kuntoutuksen asiakkuuteen. Käsitteellisenä viitekehyksenä toimi institutionaalinen raja. Sekä sosiaaliseen kuntoutukseen että nuoriin aikuisiin liittyvä tutkimus on ajankohtaista ja sille on tarvetta. Kuntoutuskentässä on tapahtumassa muutoksia ja sosiaalinen kuntoutus etsii entistä vahvemmin paikkaansa. Uudistettu sosiaalihuoltolaki tuli voimaan vuonna 2015. Tällöin sosiaalinen kuntoutus kirjattiin ensimmäistä kertaa kirjattu lainsäädäntöön.

Tutkimusongelmana oli selvittää, miksi sosiaalisen kuntoutuksen asiakkuus jonkun nuoren aikuisen kohdalla alkaa ja toisen kohdalla taas ei. Tutkimusongelmaan etsittiin vastausta seuraavien kysymysten avulla: 1. Mitkä tekijät edistävät tai poissulkevat nuorten aikuisten sosiaalisen kuntoutuksen asiakkuuden alkamista? 2. Mitä asiakkuuden alkamisen eli institutionaalisen rajan ylittymisen tunnistettavat tekijät tai valikoitumisprosessit ovat? Tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka aineiston analyysimenetelmänä oli aineistolähtöinen teemoittelu. Tutkielman aineisto koostui Kelan rahoittamaan tutkimushankkeeseen ”Nuorten osallisuus ja sosiaalinen kuntoutus Lapissa” kerätyistä työntekijöiden ryhmähaastatteluista. Tutkimushankkeen kohderyhmänä olivat 18–25 -vuotiaat nuoret aikuiset. Ryhmähaastatteluja oli neljä, joista rajattiin yksi osa-aineisto käyttööni.

Aineiston analyysin perusteella sosiaalisen kuntoutuksen asiakkuuden alkamiseen vaikuttavat tekijät voitiin jakaa kolmeen pääluokkaan: yhteiskuntaan ja palvelujärjestelmään; sosiaalisen kuntoutuksen toimijoihin, instituutioihin ja työntekijöihin; sekä nuoreen itseensä liittyviin tekijöihin. Sosiaalisen kuntoutuksen institutionaaliseen rajaan liittyi aineiston perusteella yhtäläisyyksiä lastensuojelun institutionaaliseen rajaan.

Sosiaalisen kuntoutuksen institutionaalinen raja näyttäytyi aineiston perusteella tilannekohtaisesti määrittyvänä. Sosiaalisen kuntoutuksen asiakkuus paikallistui vahvimmin tilanteisiin, joissa arki ei toimi ja nuoren aikuisen elämänkulku ei etene yhteiskunnassa vallitsevien normatiivisten odotusten mukaisesti. Rajan ylittyminen edellytti myös, että sosiaalista kuntoutusta tarvitseva nuori tunnistettiin ja saavutettiin. Tässä toimijoiden välinen yhteistyö oli merkittävässä roolissa.