Orjuuden ja pakkotyön kielto Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen perusteella
Karjula, Iiro (2021)
Karjula, Iiro
Lapin yliopisto
2021
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021062039000
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021062039000
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa tutkin sitä, miten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tulkinnut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 4 artiklaa pakkotyön ja orjuuden kiellosta. Tutkielman tutkintaote on oikeusdogmaattinen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tulkinnut orjuuden määritelmää niin, että orjuutta vastaavaa tilannetta ei voi pitää orjuutena, jos se ei ole lain sallima järjestely. Orjuuden kaltainen määritellään velvollisuutena palvelukseen, jota vaaditaan pakolla. Vastaavasti pakkotyötä on kaikenlaiset työt tai palvelukset, joita jonkin rangaistuksen uhalla vaaditaan joltakin henkilöltä ja johon mainittu henkilö ei ole vapaaehtoisesti tarjoutunut. Ihmiskauppaa ei ole luettavissa 4 artiklan tekstistä. Se omaksuttiin 4 artiklan sisältöön tapauksessa Rantsev v. Kypros ja Venäjä.
4 artiklan 4(3) kohta selventää milloin kyseessä ei voida katsoa olevan pakkotyötä. Siinä määritellään, että vankien työvelvoitteet, ase- tai sen korvaava siviilipalvelus, onnettomuustilanteissa vaadittavat palvelut sekä kansalaisvelvoitteet eivät ole 4(2) kohdassa mainittua pakkotyötä. Vankien työvelvoitteiden osalta voidaan sanoa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ollut varsin salliva valtioiden käytännöille. Kansalaisvelvollisuuksien ja asepalveluksen osalta merkityksellistä on ollut se, että ovatko työstä saadut edut ja hyödyt olleet suhteessa työn vaatimuksiin. Tämän lisäksi sellaisissa tapauksissa, joissa työvelvoite itsessään olisi hyväksyttävää, voi silti olla kyseessä 4 artiklan loukkaus 14 artiklan yhteydessä. Tämän periaatteen mukaan myös sukupuoliperusteinen yleinen asevelvollisuus olisi vastoin 4 artiklaa.
Sen lisäksi, että valtioiden täytyy pidättäytyä itse 4 artiklan vastaisesta toiminnasta teot on kriminalisoitu kansallisessa lainsäädännössä. Toiseksi, valtion on konkreettisesti suojeltava sellaisia henkilöitä, joiden 4 artiklan oikeuksia loukattu tai jotka ovat vaarassa joutua loukkauksen kohteeksi. Kolmanneksi, jos viranomaisten tietoon saapuu mahdollisesti väite 4 artiklan loukkauksesta, tai he saavat siihen viittaavia todisteita, täytyy heidän aloittaa siitä tutkinta.
4 artiklan 4(3) kohta selventää milloin kyseessä ei voida katsoa olevan pakkotyötä. Siinä määritellään, että vankien työvelvoitteet, ase- tai sen korvaava siviilipalvelus, onnettomuustilanteissa vaadittavat palvelut sekä kansalaisvelvoitteet eivät ole 4(2) kohdassa mainittua pakkotyötä. Vankien työvelvoitteiden osalta voidaan sanoa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ollut varsin salliva valtioiden käytännöille. Kansalaisvelvollisuuksien ja asepalveluksen osalta merkityksellistä on ollut se, että ovatko työstä saadut edut ja hyödyt olleet suhteessa työn vaatimuksiin. Tämän lisäksi sellaisissa tapauksissa, joissa työvelvoite itsessään olisi hyväksyttävää, voi silti olla kyseessä 4 artiklan loukkaus 14 artiklan yhteydessä. Tämän periaatteen mukaan myös sukupuoliperusteinen yleinen asevelvollisuus olisi vastoin 4 artiklaa.
Sen lisäksi, että valtioiden täytyy pidättäytyä itse 4 artiklan vastaisesta toiminnasta teot on kriminalisoitu kansallisessa lainsäädännössä. Toiseksi, valtion on konkreettisesti suojeltava sellaisia henkilöitä, joiden 4 artiklan oikeuksia loukattu tai jotka ovat vaarassa joutua loukkauksen kohteeksi. Kolmanneksi, jos viranomaisten tietoon saapuu mahdollisesti väite 4 artiklan loukkauksesta, tai he saavat siihen viittaavia todisteita, täytyy heidän aloittaa siitä tutkinta.
Kokoelmat
- Pro gradut [3930]