Alkuopettajien kokemuksia teknologian hyödyntämisestä lukemaan ja kirjoittamaan opetuksessa
Kemppainen, Maiju (2021)
Kemppainen, Maiju
Lapin yliopisto
2021
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021100650044

Tiivistelmä
Teknologia kehittyy hurjaa vauhtia nykymaailmassa. Kouluissa käytettävään teknologiaan ja sen käyttämisen määrään vaikuttavat opettajat. Opettajilta vaaditaan laajaa teknologista osaamista ja valmiuksia hyödyntää teknologiaa osana opetusta. Tulevaisuudessa teknologia lisääntyy kouluissa ja se vakiinnuttaa paikkaansa perinteisten opetusmenetelmien rinnalla.
Tutkimukseni on laadullinen, ja toteutin sen fenomenologista tutkimussuuntausta mukaillen. Tutkimusaineiston keräsin sähköisellä kyselylomakkeella ympäri Suomea asuvilta alkuopettajilta, joita oli yhteensä 20. Selvitin alkuopettajien kokemuksia teknologian hyödyntämisestä lukemaan ja kirjoittamaan opetuksessa. Aineiston analysoinnissa on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Analyysivaiheessa muodostin aineiston pohjalta viisi kategoriaa: alkuopettajien valmiudet, teknologiset välineet ja sovellukset, alkuopettajien kokemukset teknologian roolista, käytettävyydestä ja saatavuudesta, teknologian hyödyt pedagogisena apuvälineenä, ja tulevaisuuden
näkymät.
Tutkimustuloksieni perusteella alkuopettajat kokivat omat valmiutensa hyödyntää teknologiaa lukemaan ja kirjoittamaan opetuksessa, hyviksi tai melko hyviksi. Opettajat käyttivät paljon erilaisia teknologisia välineitä ja sovelluksia osana opetusta. Heidän kokemustensa mukaan erityisesti Ekapeli oli oiva sovellus lukemaan oppimisessa. Alkuopettajien vastausten perusteella kouluilla oli vaihtelevasti saatavilla teknologisia välineitä. Teknologian hyödyiksi opettajien kokemuksista erottautuivat motivaatio, eriyttäminen ja monipuolistava vaikutus. Lopuksi opettajat pohtivat, että teknologia yleistyy kouluissa ja sen avulla voidaan monipuolisesti tukea oppimisvaikeuksia.

Kokoelmat
- Pro gradut [4083]