Aikuisen päämiehen itsemääräämisoikeuden toteuttaminen yleisessä edunvalvonnassa
Lanu, Louna (2021-10-23)
Lanu, Louna
Lapin yliopisto
23.10.2021
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021102352110
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021102352110
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee itsemääräämisoikeuden toteutumista yleisen edunvalvonnan piiriin kuuluvien täysi-ikäisten päämiesten näkökulmasta. Tutkielman ulkopuolelle jäävät siten alle 18-vuotiaat yleisen edunvalvonnan piiriin kuuluvat henkilöt. Tutkimusmetodeja tutkielmassa ovat oikeusdogmatiikka, oikeushistoria, vertaileva oikeustiede, sisällönerittely eli tekstianalyysi sekä empiiriset tutkimusmenetelmät. Tutkielma sijoittuu erityisesti perhe- ja jäämistöoikeuden alaan, minkä vuoksi tätä oikeudenalaa koskeva kirjallisuus on pääasiallisena lähteenä. Oikeuslähdeopillisesti vahvasti velvoittava kirjoitettu laki on myös merkittävässä asemassa, keskeisimpänä säädöksenä holhoustoimilaki. Oikeuskirjallisuuden lisäksi lähteinä käytetään oikeustieteellisiä artikkeleita, lainvalmisteluaineistoa sekä korkeimman oikeuden ratkaisuja. Tutkielmassa hyödynnetään lisäksi erityisesti eduskunnan oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiehen ratkaisukäytäntöä. Itsemääräämisoikeuden toteuttamiseen liittyy kiinteästi kuulemisperiaate, jonka toteutumista tutkielmassa erityisesti tarkastellaan. Kuulemisperiaatteen tarkastelu painottuu erityisesti päämiesten kuulemiseen, vaikkakin tutkielmassa sivutaan myös päämiesten läheisten kuulemista. Päämiehen itsemääräämisoikeuden huomioon ottamisen tärkeys holhoustoimilain keskeisenä periaatteena ilmenee juuri päämiehen kuulemista koskevissa säännöksissä. Holhoustoimilain mukaan edunvalvojan on tiedusteltava päämiehensä mielipidettä ennen tehtäviinsä kuuluvaa päätöstä, jos asiaa on päämiehen kannalta pidettävä tärkeänä ja kuuleminen voi tapahtua ilman huomattavaa hankaluutta. Johtopäätös-osiossa todetaan, että päämiehen tarpeitten ja maailmankatsomuksen huomioonottaminen ovat avain palveluperiaatteen toteuttamiselle. Lisäksi todetaan, että yhteistyö päämiehen kanssa tämän tahtoa kuunnellen on perusta hänen itsemääräämisoikeutensa toteuttamiselle. Tutkielmassa tarjotaan myös ratkaisuehdotuksia päämiehen itsemääräämisoikeuden turvaamiseksi. Edunvalvojan haastavimpana tehtävänä nähdään tasapainottelu päämiehen itsemääräämisoikeuden ja hänen etunsa välillä.
Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4515]