Saamelaisaktivismin uusi sukupolvi: Tenon kalastussopimusta ja Jäämerenrataa vastustavien protestien kiinnittyminen saamelaiseen poliittiseen traditioon

Abstract

Tutkielmassani analysoin Tenon kalastussopimusta ja Jäämerenrataa vastustanutta saamelaista vastarintaa ja aktivismia sukupolvien ja poliittisen tradition näkökulmista. Tutkielmassa pyrin tunnistamaan vastarintapahtumissa tiivistyviä kollektiivisia sukupolvisia kokemuksia ja pohdin edelleen, millä tavoin näiden kokemusten pohjalta muotoutunut poliittinen toiminta uudistaa saamelaisen etnopoliittisen liikkeen ja saamelaisaktivismin tradition käytäntöjä. Tutkielmani aineisto koostuu vuonna 2019 keräämästäni haastatteluaineistosta ja sitä täydentävästä vastarintaliikkeiden viestinnässään tuottamasta teksti- ja videoaineistosta. Aineistoa analysoin narratiivien analyysin keinoin, mikä tutkielmassa tarkoitti sitä, että aineisto ymmärrettiin ajallisesti poikkileikatuksi kertomukseksi saamelaisaktivismitoiminnan lähtökohdista, nykyisyyksistä ja tulevaisuudenkuvista. Analyysissäni sain esille seuraavia asioita: 2010-luvulla poliittisesti mobilisoitunut sukupolvi jakaa rakenteellisesti muodostuvan vastuuntunnon kokemuksen säilyttää saamelaiskulttuuri tuleville sukupolville ilmastonmuutoksen, koloniaalisten rakenteiden ja epäonnistuvan valtiollisen saamelaispolitiikan ristipaineessa. Aktivismitoiminta on paitsi keino pitää yllä toivoa, myös tapa uudistaa saamelaisen etnopoliittista liikettä. Aktivismitoiminnan myötä nuorella sukupolvella on mahdollisuus tuottaa etnopoliittista mielikuvista, jossa saamelaispolitiikka siirtyy yhä lähemmäs kansainvälistä alkuperäiskansaliikettä sekä erityisesti tuoda feministisiä lähtökohtia dekolonisaation rakentamiseen. Saamelaisaktivismissa on myös aidosti kyse siitä, että saamelaisilla ei ole riittävästi mahdollisuuksia vaikuttaa saamelaisalueella tapahtuvaan ympäristönhallintaan. Tällöin aktivismista tulee lähes ainoa jollakin tavalla tehokkaaksi koettu keino vaikuttaa Saamenmaan maan- ja vesienkäyttökysymyksiin.