Vanhempansa menettäneiden nuorten surutoimijuuden elämänkulullinen ja relationaalinen rakentuminen

Abstract

Pro gradu -tutkielmassa tarkastelen vanhemman menetyksen merkityksiä nuorten toimijuu-delle. Tutkielmassa selvitän, millaisena nuorten toimijuus ilmenee ja rakentuu vanhemman menetyksen ja siitä juontuvan surun sävyttämässä elämänkulussa. Lisäksi olen kiinnostunut siitä, millaisia suremisen mahdollisuuksia nuorten elinpiirissä ja sosiaalisissa suhteissa on. Kysymyksiä lähestyn tutkielman teoreettisten sitoumusten, elämänkulkuteorioihin perustu-van toimijuuden tasomallin ja kokonaisvaltaisuutta ja merkityksellisyyttä korostavan suru-käsityksen, näkökulmista.

Pyrin tutkielman teoreettisilla valinnoilla kiinnittymään niin suru- kuin toimijuustutkimuk-sen vähemmän tutkituille alueille. Surua tarkastelen yksityisen kokemuksen sijaan sen sub-jektiivisen ulottuvuuden ohella kulttuurisena, yhteiskunnallisena ja sosiaalisena ilmiönä. Toimijuuden paikannan elämänkulkuteorioiden näkökulmalle tyypillisesti individualismia korostavien ja rakennekeskeisten teorioiden välimaastoon. Näiden teoreettisten valintojen avulla pyrin tutkielmassa tuottamaan tuoretta ja surevien nuorten tilanteet myötätuntoisesti kohtaavaa suru- ja toimijuustietoutta.

Tutkielmassa annan äänen vanhempansa menetystä sureville nuorille. Tutkielman aineisto koostuu kuuden vapaaehtoisen, 13–17-vuotiaana vanhempansa menettäneen nuoren ja nuo-ren aikuisen elämäkertahaastattelusta. Aineisto on laadullinen ja analysoin sitä teoriaohjaa-van sisällönanalyysin keinoin.

Aineiston analyysin myötä tutkielman tuloksia selittämään kehittyi surutoimijuuden käsite, joka kuvaa vanhempansa menettäneiden nuorten surun muovaamaa toimijuutta. Tutkielman tulokset kertovat vanhempansa menettäneiden nuorten vivahteikkaasta ja monisyisestä toi-mijuudesta, joka rakentuu kulttuurisyhteiskunnallisten, ajallisten ja sosiaalisten reunaehto-jen kehystämässä arjessa. Ulkoiset reunaehdot sekä haastavat että mahdollistavat nuorten surutoimijuuden rakentumista samaan aikaan, kun surun muovaama minuus jännitteistää monia toimimisen tilanteita. Nuorten surutoimijuus on relationaalista ja rakentuu alati muut-tuvissa suhteissa niin nuorten ulkoiseen ympäristöön kuin sisäisiin minä- ja maailmakäsi-tyksiin. Tutkielman tulokset osoittavat, että nuoret tekevät itsenäisiä suremiseen liittyviä rat-kaisuja, mutta heidän ympäristönsä eivät läheskään aina ole suremisen suhteen esteettömiä. Se osaltaan perustelee surun asemaa yhteiskunnan esteitä ja eriarvoisuuksia esille nostavan ja niihin puuttuvan sosiaalityön tieteenalan tutkimuskohteena.