Yleisradiotoiminnan modernit rajat digitalisoituvassa Euroopan unionissa

Abstract

Tutkielmassa paneudutaan Euroopan unionin valtiontukisääntelyyn yleisradiotoiminnan kontekstissa. Tutkimuksen tarkoituksena on vastata kysymykseen: Miten yleisradiotoiminnan rajat muodostuvat digitalisoituvassa Euroopan unionissa ja mitkä nämä rajat ovat? Unionin valtiontukisääntelyn tarkoituksena on toimivan kilpailun mahdollistaminen sisämarkkinoilla. Lähtökohtaisesti jäsenvaltioiden myöntämiä tukia pidetään kiellettyinä. Poikkeuksen tästä pääsäännöstä luovat yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvät palvelut eli SGEI-palvelut tai yleishyödylliset palvelut. Jäsenvaltioiden järjestämä yleisradiotoiminta kuuluu tämän poikkeuksen piiriin.

Yleisradiotoiminnan juuret eurooppalaisessa yhteiskuntarakenteessa ovat mahdollistaneet sen erityisen aseman unionin oikeudessa. Erityisen merkittävänä voidaan pitää vuoden 1997 Amsterdamin sopimukseen liitettyä pöytäkirjaa 29 jäsenvaltioiden julkisen palvelun yleisradiotoiminnasta (Amsterdamin pöytäkirja). Lisäksi Euroopan unionin komissio on antanut vuosina 2001 ja 2009 valtiontukisääntöjen soveltamista julkiseen yleisradiotoimintaan koskevat tiedonannot (vuoden 2001 ja 2009 yleisradiotiedonannot). Nämä EU-oikeudelliset instrumentit luovat lähtökohdan yleisradiotoiminnan valtiontukisääntelylliseen tulkintaan. Samalla myös Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen (SEUT) valtiontukia koskevilla 106–108 artikloilla on huomattava merkitys yleisradiotoimintaan liittyvissä asioissa.

Tutkimuksessa ilmenee, että Amsterdamin pöytäkirjan mukaisella toimivaltajaolla jäsenvaltioiden ja komission välillä on suuri merkitys arvioitaessa yleisradiotoiminnan rajoja. Yleisradiotoiminnan määrittely on jätetty jäsenvaltioiden laajan toimivallan alle. Komission tehtävä on puolestaan valvoa, etteivät jäsenvaltiot tee toimivaltaylityksiä tai ilmeisiä virheitä yleisradiotoimintansa määrittelyssä. Lisäksi komissiolle tehtävillä valtiontukikanteluilla on ollut merkitystä sallittavien ja kiellettyjen palveluiden määrittelyssä.

Tutkimuksen pohjalta yleisradiotoiminnan rajat muodostuvat kahdella yhteen punoutuvalla tavalla. Ensinnäkin yleisradiotoiminnan rajat voidaan pyrkiä hahmottamaan Euroopan unionin sääntelyn kautta. Toiseksi rajat voidaan määritellä yleisradiotoimintaan liittyvän toimivaltajaon kautta. Yleisradiotoiminnan rajoja määriteltäessä hahmottuu myös konkreettisia rajoja yleisradiotoiminnalle. Yleisradiotoiminnan voidaankin tutkimuksen perusteella katsoa konkretisoituvan yleishyödyllisiksi, teknologianeutraaleiksi ja audiovisuaalisiksi palveluiksi sekä näiden kanssa läheisessä yhteydessä oleviksi palveluiksi. Siten esimerkiksi digitaalisesti tarjottuja suoratoistopalveluita voidaan tietyissä rajoissa pitää yleisradiotoiminnan palveluina.