Isovanhempien antamat merkitykset perhehoitajuudelle

Abstract

Pro gradu -tutkielma tarkastelee huostaanotetun lapsenlapsensa perhehoitajina toimivien isovanhempien kokemuksia perhehoitajuudesta. Tutkielman teoreettinen taustoitus koostui isovanhemmuuden tarkastelusta perheyksikössä, yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti sekä lastensuojelun ja sukulaissijoituksen viitekehyksissä. Tutkimuskysymyksiä muodostui yhteensä kolme: Millaisia merkityksiä isovanhemmat antavat perhehoitajuudelle? Millaisiksi perhesuhteet ovat muovautuneet sukulaissijoituksen myötä? Millaista tukea perhehoitajina toimivat isovanhemmat saavat tai toivoisivat saavansa?

Aineisto koostuu seitsemästä haastattelusta, joihin osallistui yhteensä yhdeksän isovanhempaa. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoidun teemahaastattelun keinoin. Haastattelut olivat sekä yksilö- että parihaastatteluja ja tapahtuivat kasvotusten ja etäyhteyksin. Sensitiivisen tutkimusaiheen vuoksi isovanhemmat olivat mukana määrittelemässä haastattelun aikaa ja paikkaa. Aineiston analyysimenetelmänä hyödynsin sisällönanalyysiä. Sensitiivinen ja yksityiseen perhe-elämään kiinnittyvä tutkimusaihe vaati eettistä arvioin-tia läpi tutkimusprosessin.

Aineiston analyysissä ilmeni kolme laajempaa teemaa: perhehoitajuuden merkityksellisyys, monimutkaiset perhesuhteet ja perhehoitajuuden tuki. Aineiston perusteella perhehoitajaksi ryhtyminen näyttäytyi itsestään selvänä, mutta isovanhemmat eivät aina tulleet arvioiduiksi soveliaaksi perhehoitajaksi. Isovanhemmat ilmaisivat vahvaa sitoutuneisuutta perhehoitajan tehtävään, lapseen ja lapsen etuun. Perhehoitajuus vaikutti laaja-alaisesti isovanhempien perhesuhteisiin. Tästä huolimatta isovanhemmat pyrkivät perhehoitajan roolissa neutraaliuuteen. Perhehoitajuuden tukeen vaikuttivat olennaisesti sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus ja työntekijöiden roolien epäselvyys. Tärkeimpänä tuen muotona näyttäytyi vertaistuki.

Isovanhempien vahva ja ehdoton sitoutuminen lapseen ja lapsen etuun näyttäytyi aikaisempaan tutkimukseen pohjautuen sijoituksen katkeamista ehkäisevänä tekijänä. Sukulaissijoitus ei näyttäydy ongelmattomana ratkaisuna, jonka vuoksi avoin ja luottamuksellinen yhteistyösuhde perhehoitajan ja sosiaalityöntekijän välillä muodostui tärkeäksi. Sosiaalityöntekijän pysyvyys näyttäytyi kokemuksissa etuoikeutena, mutta toivottavana. Tuen tarve määrittyi suurimmaksi perhehoitajuuden alkutaipaleeseen nähden. Tarvittava tuki ilmentyi tiedollisina tarpeina ja lapsen sijoitukseen ja huostaanottoon liittyvän kriisin tunnetyönä. Tämän vuoksi perhehoidon tuen suunnittelua tulisi kehittää sukulaissijoitukseen kiinnittyvien teemojen ja yksilöllisten tarpeiden näkökulmista.