Asianomistajan kuuleminen todistelutarkoituksessa

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään asianomistajan kuulemista todistelutarkoituksessa. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun todistelu-uudistuksen myötä asianomistajan asema rikosprosessissa on riippuvainen siitä, esittääkö asianomistaja asiassa vaatimuksia vai ei. Vaatimuksia esittävä asianomistaja on asiassa asianosaisasianomistajan asemassa. Asianomistaja, jolla ei ole vaatimuksia, on asiassa asianomistajatodistajan asemassa. Asianomistajan asema vaikuttaa muun muassa asiaosaisen vaitiolo-oikeuteen. Luonnollisesti asianomistajan asema voi muuttua prosessin edessä, jos asianomistaja peruu vaatimuksensa tai esittää vaatimuksia vasta asiankäsittelyn myöhemmässä vaiheessa. Tällä prosessuaalisen aseman muutoksella on oma vaikutuksensa asian-osaisen vaitiolo-oikeuteen ja muun todistelun hyödyntämismahdollisuuksiin.

Tutkielmassa tehtyjen havaintojen mukaisesti asianomistajatodistajan asema on melko selvä. Asianomistajatodistajalla on oikeus kieltäytyä todistamasta, mutta OK 17:18.2:n nojalla tuomiois-tuin voi murtaa tämän kieltäytymisoikeuden. Samaa ei voida todeta asianosaisasianomistaja asemasta ja vaitiolo-oikeudesta. Laissa ei ole nimenomaisesti säädetty asianosaisasianomistajan vaitiolo-oikeudesta. Oikeuskirjallisuudessa asianosaisasianomistajan vaitiolo-oikeudesta on esitetty eriäviä tulkintoja, eikä yhteistä linjaa tunnu löytyvän. Tämä tuo omat haasteensa lain soveltamiseen ja tulkintaan sekä johtaa siihen, ettei oikeuskäytäntö ole yhtenäistä.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun uudistuksen myötä suunta on oikea ja uudistus on ollut pääosin onnistunut. Kritiikkiä on aiheuttanut uudistuksen mukanaan tuoma jako asianomistajan asianosaisena ja todistajana kuulemiseen. Uudistuksen tarkoitus oikeustilan selventämisestä ei ole täysin onnistunut, vaan asianomistajan asema on entistä epäselvempi. Asianosaisasianomistajan vaitiolo-oikeuteen kaivataan edelleen selvennystä.

Tämä tutkimus on tehty lainopillista tutkimusmenetelmää hyödyntäen. Tutkimuksen lähteinä on käytetty perinteisiä oikeusdogmatiikan lähteitä, kuten lakitekstiä, lain esitöitä, oikeuskäytäntöä, oikeuskirjallisuutta ja tieteellisiä artikkeleita.